Tämä alkusananen tuntui hieman tarpeettomalta, koska he vasta puolituntia takaperin olivat keskustelleet kaikenlaisista heitä itseään koskevista asioista. Mutta tällä kertaa eivät he puhelleet sen enempää. Verkalleen kulettiin eteenpäin. Tessin hameen helma koski joskus Claren säärystimiä ja tämän käsivarsi hipaisi hänen käsivarttaan. Etsiminen alkoi lopulta väsyttää meijerinhoitajaa.
— Selkä tässä katkeaa, jos tätä leikkiä jatkuu, hän huudahti, oikoen jäseniään väsyneen näköisenä. Ja te, Tess neito, te olitte pahoinvoipa pari päivää sitten, — tästä varmaan saatte päänkivistyksen. Jos väsyttää, niin heittäkää pois; toiset kyllä lopettavat työn.
Meijerinhoitaja vetäysi syrjään, Tess jättäytyi jälemmä, ja Clarekin erkani rivistä, alkaen yksinään etsiä vahingollista kasvia. Kun Tess huomasi hänet vierellänsä, niin hänet valtasi halu puhua, sillä eilisiltaiset kuulemansa pyörivät hänellä yhä mielessä.
— Eivätkö he näytä kauniilta? hän sanoi.
— Kutka?
— Izz Huett ja Retty.
Tessin mielestä tuli jommastakummasta oivallinen talon emäntä ja hän oli päättänyt puhua heidän puolestaan himmentääkseen oman surkean kauneutensa.
— Kauniilta? Ka, sieviä tyttöjä — varsin tuoreen näköisiä. Tuota olen usein ajatellut.
— Mutta kauneus ei ole pitkäaikainen.
— Ei, valitettavasti.