Tess oli päättänyt olla uhrautuvainen, mutta ei hän juuri voinut mennä kauemmaksi ja sanoa: — Ottakaa heistä toinen vaimoksenne, jollette tahdo herrasnaisia, mutta minua älkää ajatelko.
Hän seurasi meijerinhoitajaa ja näki surulliseksi mielihyväkseen Claren jäävän niitylle.
Tästä päivästä alkaen hän koetti väkisinkin kartella Clarea. Hän ei antautunut pitemmäksi aikaa hänen seuraansa edes silloinkaan, kun he olivat sattumalta toisensa tavanneet. Hän antoi kaikki tilaisuudet toisille tytöille.
Tyttöjen puheista oli Tess tunteillaan vainunnut, että Clarella oli heidän kunniansa vallassaan, ja kun hän näki kuinka huolellisesti tämä vältti heittämästä heidän onneansa vaaranalaiseksi, niin hänen osottamansa mielenmaltti ja velvollisuudentunto herätti hänessä hellää kunnioitusta, sillä sitä ominaisuutta ei hän ollut odottanut toisessa sukupuolessa tapaavansa. Jos Clare olisi toisin menetellyt, niin olisi kenties useampi kuin yksi hänen naistovereistaan saanut kulkea elämän polkuja kyynelsilmin.
23.
Heinäkuun helteet olivat tulleet huomaamatta. Tasaisen laakson kuuma ilma riippui raskaana ja nukuttavana meijeriväen, lehmien ja puiden yli. Tuon tuostakin sataa rimautti ja lämpöinen sade edisti heinänkasvua, mutta heinämiehille se ei ollut varsin mieleen.
Oli sunnuntai-aamu; lehmät oli lypsetty, ja loitompana asuva lypsyväki oli mennyt kotiinsa. Tess ja hänen kolme huonekumppaniansa pukeutuivat kiireesti, sillä he olivat päättäneet käydä Mellstockin kirkossa, jonne oli meijeristä neljä, viisi kilometriä. Tess oli ollut Talbothaysissa kaksi kuukautta, ja ensi kerran läksi hän nyt huviretkelle.
Koko edellisen illan ja yön oli kulkenut ankaroita ukkoskuuroja, huuhtoen nurmelta osan heiniä jokeen; mutta aamulla aurinko helotti täydeltä terältä, ja ilma oli kirkas ja raikas.
Kotvan matkaa kulettuaan tytöt huomasivat, että vettä virtasi tien kohdalla varsin laajalti. Arkipäivänä siitä ei olisi suurta haittaa ollut, empimättä he olisivat siitä puukengillään kahlanneet, mutta tämmöisenä päivänä, sunnuntaina, jolloin turhamaiset ihmislapset menevät toisiaan katselemaan ja itseään näyttämään, muka sielun ylennystä etsien, olivat hekin puetut valkoisiin sukkiin ja ohuihin kenkiin, vaalean punaisiin, valkoisiin tai keltaisiin leninkeihin, joissa pieninkin pilkku näkyi, ja niin ollen tuntui heistä tie nousevan pystyyn.
Kuului kirkon kellojen kumina, matkaa oli enää vain joku kilometri.