— Eipä olisi uskonut joen näin kovasti kesäiseen aikaan tulvehtivan, sanoi Marian tienviereiseltä penkereltä, jolle he olivat kiivenneet, toivoen voivansa kulkea sitä myöten tulvapaikan ohi.
— Ei tästä yli päästä muutoin kuin kaalaamalla tai kiertämällä kivisillan kautta, mutta se veisi kovin paljon aikaa, myöhästyisimme kirkosta, sanoi Retty toivottomana.
— Ja minun kasvoni käyvät kauhean punaisiksi, kun tulen myöhään kirkkoon, ja kaikki ihmiset katsovat minuun, sanoi Marian. Tunnen jäähtyväni vasta sitten, kun tullaan "tapahtukoon sinun tahtoosi" Isämeidässä.
Äkkiä kuului veden loisketta, ja Angel Clare tuli näkyviin tien käänteessä, astuen suoraan heitä kohti.
Neljä sydäntä alkoi jyskyttää kovemmin yhtaikaa.
Hän ei näyttänyt ollenkaan sunnuntainviettäjältä: yllä oli hänellä työvaatteensa, pitkävartiset saappaat, kaalinlehti hatun sisässä, jotta pää pysyisi viileänä, ja karkea keppi kädessä.
— Hän ei ole kirkkoon menossa, sanoi Marian.
— Ei — kunpa olisi, mutisi Tess.
Angelia miellyttivät tosiaan jumalanpalvelukset luonnonhelmassa enemmän kuin jumalanpalvelukset kirkoissa ja kappeleissa kauniina kesäpäivinä. Tänä aamuna hän oli sitä paitsi lähtenyt ulos nähdäkseen minkä verran tulva oli tehnyt heinille vahinkoa. Tytöt hän oli huomannut jo pitkän matkan päästä, vaikkeivät he ylimenotouhussaan olleet häntä keksineet. Hän tiesi veden tulvivan tuossa paikassa, joten siitä oli vaikea päästä yli. Niinpä hän riensi tyttöjä kohti hämärästi aavistaen, miten voisi heitä auttaa — varsinkin yhtä.
Nuo rusoposkiset, kirkassilmäiset tytöt, kavunneina tien syrjään kuin kyyhkyset katonharjalle, näyttivät vaaleissa kesäpukimissaan niin viehkeiltä, että hän pysähtyi hetkeksi heitä katselemaan, ennenkuin tuli lähemmä. Angelin silmät kiintyivät viimeiseksi Tessiin, ja kun tämä juuri oli nauramassa heidän huonolle onnelleen, niin hänen katseensa oli pakostakin säteilevä kohdatessaan Angelin katseen.