— En, en osaa sanoa.
Clare oli sallinut hänen päästä irti, ja parin minuutin kuluttua olivat molemmat jälleen lypsämässä. Kukaan ei ollut kohtausta huomannut, ja kun meijerinhoitaja vähän ajan perästä pistäysi aidan kolkkaan, niin ei ollut pienintäkään merkkiä, joka olisi osottanut näiden kahden olevan toinen toiselleen enempää kuin tuttavia. Ja kuitenkin oli sen perästä, kun hän heidät viimeksi näki, joku tapahtuma muuttanut koko heidän elämänsä radan, seikka, jota käytännöllinen meijerinhoitaja olisi pitänyt mielettömänä, jos siitä olisi tiennyt, ja joka kuitenkin oli vankemmalla pohjalla kuin monet terveen järjen opetukset. Huntu oli työnnetty syrjään, uusia näköaloja avautui heidän eteensä — lyhyeksi aikaa tai pitkäksikin.
NELJÄS VAIHE.
SEURAUKSET.
25.
Saamatta rauhaa Clare läksi iltamyöhällä ulos. Tyttö, joka hänen sydämensä oli vallottanut, oli jo mennyt huoneeseensa.
Yö oli yhtä lämmin kuin päiväkin. Vain heinikko tuntui viileältä; tiet, puutarhan polut ja rakennusten seinät olivat kuumia kuin liesi, ja keskipäivän lämpö hehkui niistä yökulkijan kasvoihin. Clare istuutui portin korvaan pihalle eikä tiennyt mitä itsestään ajattelisi. Tunteet olivat tuona päivänä tosiaan saaneet voiton hänen järjestänsä.
Kolme tuntia oli kulunut äkillisestä syleilystä, eivätkä he sen perästä olleet tavanneet toisiaan. Tess näytti kiihottuneelta, levottomalta tapahtuman johdosta, ja tämä rohkeasti ja harkitsematta otettu askel tuntui Clareakin kiusaavan, herkkä ja mietiskelyyn taipuva kun hän oli luonteeltaan. Hän ei vielä voinut täysin käsittää heidän oikeata suhdettaan toinen toiseensa, vielä vähemmän määrätä, millä tavoin heidän olisi muiden nähden käyttäydyttävä.
Angel oli tullut oppilaaksi tähän meijeriin siinä uskossa, että hänen käyntinsä oli pelkkä syrjätapaus, joka pian unohtuisi mielestä. Hän oli saapunut paikkaan, mistä hän saattoi ikäänkuin verhotusta komerosta tyynesti tarkastella ulkopuolella olevaa kiehtovaa maailmaa ja päättää, miten hän jälleen sekaantuisi siihen. Mutta nyt sen kiehtovaisuus olikin tullut hänen luokseen. Puoleensa vetävä maailma oli muuttunut ikäväksi pantomiimiksi, kun taasen tässä ilmeisesti mitättömässä kuolleessa paikassa oli tulivuoren purkauksen tavoin syöksähtänyt esiin jotain tavatonta, jommoista hän ei ollut koskaan ennen eikä missään muualla kokenut.
Talossa oli jokainen ikkuna auki, ja Clare saattoi kuulla pihan toiselta puolen pienimmänkin äänen, minkä sisällä olijat maata pannessaan synnyttivät. Mitä merkitsi hänelle nyt tuo halpa, vaatimaton meijeritalo, jota hän ennen oli pitänyt yksinomaan pakollisena olinpaikkanaan eikä ollut koskaan ajatellut sitä minään huomattavana osana sitä maisemaa? Vanhat sammaltuneet tiilipäädyt kuiskasivat hiljaa: jää tänne! Ikkunat hymyilivät, ovi viittaili houkutellen, köynnökset punastuivat ymmärtämyksestä. Sisällä löytyi olento, jonka vaikutus ulottui niin laajalle, että se sai tiilikivet, saven ja koko taivaan sykkimään palavaa tunteellisuutta. Kuka oli tämä valtaava olento? Muuan maitotyttö.