— Ei mennyt. Vaikka monta kertaa ovat päihtyneet, mielettömät ihmiset minua lyöneetkin.
— Ei suinkaan?
— Toistakymmentä kertaa, poikani. Mitäpä siitä! Olen pelastanut heidät murhaamasta omaa lihaansa ja vertansa, ja he ovat eläneet kiittäen minua ja ylistäen Jumalaa.
— Kunpa tämä nuori mies tekisi samoin, sanoi Angel tulisesti. Mutta tuskinpa niin käypi, sanoistanne päättäen.
— Toivokaamme kuitenkin, sanoi mr Clare. Minä rukoilen yhä edelleen hänen puolestansa, vaikkemme arvattavasti koskaan tapaa toisiamme haudan tällä puolen. Mutta kenties kuitenkin joku mitättömistä sanoistani nousee taimelle hänen sydämessään ja tekee hedelmän.
Nyt, kuten aina, Claren isä oli kuumaverinen kuin lapsi, ja vaikkei nuorempi voinut hyväksyä isänsä ahtaita mielipiteitä, kunnioitti hän kuitenkin hänen elämäänsä ja näki hänessä sankarin papin viitan alla. Kenties hän kunnioitti häntä nyt entistä enemmän huomatessaan, ettei isä ollut sivumennenkään kysynyt, oliko Tessillä rahoja vai ei. Juuri tuo sama välinpitämättömyys maallista hyvyyttä kohtaan oli pakottanut Angelin rupeamaan maamieheksi siten ansaitakseen toimeentulonsa ja se varmaan pakottaisi veljetkin pysymään aina köyhän papin asemassa; mutta sittenkin Angel ihaili sitä. Huolimatta omista harhaoppisista mielipiteistään Angel tunsi usein olevansa lähempänä isäänsä kuin kumpikaan hänen veljistänsä.
27.
Mäkiä ylös ja notkoja alas Angel ratsasti keskipäivän helteessä, kunnes iltapäivällä saapui niin lähelle Talbothaysia, että uhkean hyötyisä jokilaakso avautui hänen nähtäviinsä. Heti kun hän alkoi laskeutua kukkulalta laaksoon, tuntui ilma raskaammalta ja heinän, kukkien, nurmen ja viljan tuoksu oli niin väkevä, että eläimet, yksinpä mehiläiset ja perhoset, tuntuivat olevan torruksissa. Clare oli niin perehtynyt seutuun, että hän pitkän matkan päästä tunsi nimeltäänkin laitumella olevat lehmät. Ilomielin hän huomasi kykenevänsä nyt katselemaan elämää sen sisemmältä puolelta vieläpä tavalla, joka oli hänelle ollut tuiki outoa nuorempana ollessaan. Ja niin paljon kuin hän rakastikin vanhempiaan, ei hän kuitenkaan saattanut olla huomaamatta, että palattuaan tänne kotoaan hän tunsi ikäänkuin kahleista vapautuneensa.
Ei ristinsielua näkynyt pihalla. Ihmiset olivat ruokalevolla, mikä oli välttämätön näin kesäiseen aikaan, kun täytyi nousta kovin varhain aamusilla. Paljosta hankaamisesta kuluneet ja vaalistuneet kiulut riippuivat kuten hatut naulakossa suuressa monihaaraisessa tammen oksassa, joka varta vasten oli naulattu oven viereen. Kaikki oli valmiina iltalypsyyn.
Angel astui sisään ja riensi äänettömän eteisen läpi sisähuoneihin, missä pysähtyi hetkiseksi kuuntelemaan. Miehet kuorsasivat nukkuessaan ja edempää kuului porsaiden vinkumista. Isolehtiset rabarberit ja kaalit nukkuivat myöskin, lehdet retkottaen kuin puoleksi alaslasketut sateenvarjot.