— Jotka eivät tiedä meistä mitään tai mistä se tulee, eivätkä ajattele kuinka me kaksi olemme saaneet ajaa kokonaisen peninkulman sateessa, jotta se joutuisi heille ajoissa.
— Emme ajaneet yksistään rakkaiden lontoolaisten vuoksi, ajoimme vähän itsemmekin vuoksi saadaksemme tuon asian ratkaistuksi, vai mitä, rakas Tess. Salli minun nyt kysyä tällä tavalla. Sinä kuulut jo minulle, tarkotan sydämesi kuuluu jo minulle. Vai mitä?
— Tiedäthän sen yhtä hyvin kuin minäkin. Kuuluu, kuuluu!
— Jos sydämesi kuuluu minulle, niin miksen sitten saa kättäsi omakseni?
— Syynä on eräs seikka. Minun pitää sinulle vähän kertoa.
— Kiellätkö sinä yksistään minun onneni ja perheseikkain takia?
— Niin, sinun onnesi ja asemasi takia. Mutta kerronpa nyt sinulle entisistä vaiheistani…
— No, minun vuokseni se sittenkin oli. Jos tulen suuren maatilan haltijaksi, joko Englannissa tai siirtomaissa, niin saan sinusta verrattoman vaimon, paremman kuin suurimmastakaan hovista löytyisi. Heitä siis pois, armas Tess, tuommoiset ajatukset, että sinä olisit liian halpa minulle.
— Mutta tarinani — sinun täytyy tietää elämäntarinani. Salli minun se kertoa — sinä et pidä minusta niin paljoa, sitten kun olet sen kuullut.
— No kerro, kerro, jos haluat, Tess kulta, ihmeelliset vaiheesi. No, minä synnyin siellä ja siellä, Anno Domini…