— Jollet olisi virkkanut, niin emme olisi huomanneet mitään, sanoi meijerimies lisäten vaimolleen: — Siitä näet, Kristiina, ettei pidä turhia luulotella. Enpä totta tosiaan olisi ajatellut missä hän istui, jollei olisi itse sanonut.
— Aijomme mennä kohta naimisiin, sanoi Clare, ollen olevinaan rauhallinen.
— Vai menette naimisiin! Sepä hauskaa! Arvasinhan minä, että vielä te senkin teette jonain päivänä. Hän on liian hyvä meijeritytöksi, sanoin sen heti ensimäisenä päivänä, kun hänet näin, mainio vaimo kenelle tahansa. Maamiehelle hänestä vasta erinomainen vaimo tulee, onnenpoika, ken hänet saa!
Tess katosi. Häntä oli kiusannut tyttöjen katseet enemmän kuin meijerimiehen häikäilemätön ylistys.
Kun hän illalla tuli makuuhuoneeseensa, olivat tytöt jo siellä. Kynttilä paloi pöydällä, ja tytöt istuivat vuoteillaan valkoisissa yöpukimissa, odottaen kuin koston hengettäret Tessiä.
Mutta heti hän huomasi, etteivät tytöt kaunaa kantaneet. Eihän ollut vahinko sen menettäminen, mitä he eivät koskaan olleet toivoneet omakseen saavansa.
— Mr Clare ottaa hänet vaimokseen, mutisi Retty, kääntämättä silmiään
Tessistä. Tessin kasvoiltakin se näkyy.
— Menetkö sinä aivan todella hänen kanssaan naimisiin? kysyi Marian.
— Menen, vastasi Tess.
— Milloin?