— Jonain päivänä.
Tytöt arvelivat hänen karttelevan.
— Menee naimisiin hänen kanssaan, pääsee herrasnaimisiin, toisteli Izz
Huett, pannen painoa joka sanalle.
Ja aivan kuin yhteisestä sopimuksesta tytöt kömpivät vuoteiltaan ja asettuivat Tessin ympärille. Retty pani kätensä hänen olkapäälleen, ikäänkuin tunnustellakseen oliko Tess tuommoisen ihmeen tapahduttua enää lihaa ja verta, ja toiset kietoivat käsivartensa hänen vyötäisilleen ja katsoivat hievahtamatta häntä silmiin.
— Sepä vasta ihme oli! Ihan menee yli ymmärrykseni, sanoi Izz.
Marian suuteli Tessiä. — Niin tekee, mutisi hän kohottaessaan huuliansa pois.
— Suutelitko sinä häntä rakkaudesta vai sen vuoksi, että toisen huulet ovat hänen poskeansa koskeneet? kysyi Izz Huett kuivakiskoisesti.
— En minä sitä ajatellut, vastasi Marian vilpittömästi. Ajattelin vain kuinka somaa on, että Tess pääsee hänen vaimokseen eikä kukaan muu. Ei meistä kenelläkään ole siitä mitään sanomista, emme sitä ajatelleet, rakastimme vain mr Clarea. Mutta hänen kanssaan eivät pääsekkään naimisiin silkki- ja samettipukuiset naiset, vaan Tess, joka on meidän vertaisemme.
— Sanokaapas aivan varmaan, ettekö vihottele minulle siitä? kysyi Tess hiljaa.
Tytöt katsoivat häneen, aivan kuin olisivat luulleet vastauksensa kuvastuvan hänen silmissään.