— Puhuiko Crick tänään sinulle, ettei hän tarvitse talvisaikaan niin paljoa väkeä?
— Ei.
— Lehmät alkavat lopettaa lypsynsä.
— Niin alkavat, Tess vastasi. Mutta parikymmentä poikii kohtapuoleen. Eiköhän minua enää täällä tarvita? Ja minä kun olen koettanut niin kovasti — —
— Ei se Crick varsin niin sanonut, ettei sinua tarvittaisi. Tuumaili vain erinomaisen ystävällisesti, tietäen millainen suhteemme oli, että veisin sinut mukanani lähtiessäni täältä jouluksi kotiin. Ja kun kysyin, miten hän tulisi sinutta toimeen, niin hän vastasi, ettei tähän aikaan vuotta sanottavasti apua tarvittukaan. Aivanpa olin hyvilläni, että hän näin pakotti meidät tekemään päätöksen — vaikka tuo lie syntiäkin ollut.
— Suotta sinä siitä iloitset, Angel. Surullista on joutua hylyksi, vaikka se toiselta puolen on mukavaakin.
— Myönnät siis, että se on mukavaakin. Hän painoi sormellaan Tessiä poskelle.
— Kas!
— Mitä?
— Tunnen kuinka veri karahti poskillesi mennessäsi satimeen. Mutta leikki pois! Ei maksa vaivaa laskea leikkiä — elämä on liian vakavaa.