Vaikka Angel Clare todisteli itselleen ja Tessille järkisyillä, miksi heidän oli pakko mennä viipymättä naimisiin, tuntui sitä vielä enemmän jouduttavan muuan seikka, jonka hän vähän myöhemmin tuli huomaamaan.
Hän rakasti tyttöään sydämellisesti, vaikka kenties pikemmin ihanteellisesti ja haaveellisesti kuin sillä tulisuudella, mikä oli ominaista Tessin rakkaudelle. Hän ei ollut odottanut tapaavansa, jouduttuaan, kuten arveli, tyhmien ihmisten joukkoon, niin ihanteeellista olentoa kuin Tess oli. Mutta tulevaisuus ei avautunut vielä selvänä hänen eteensä, saattoi mennä vuosi tai parikin, ennenkuin hän olisi päässyt varmalle pohjalle. Hänen luonteensa oli näet käynyt hieman suruttomaksi sen takia, että hänen oli täytynyt luopua todellisesta elämäntehtävästänsä vanhempainsa ennakkoluulojen vuoksi.
— Eiköhän meidän olisi parasta odottaa, kunnes olet saanut talosi kuntoon, vai mitä arvelet? kysyi Tess kerran arasti. (Siihen aikaan teki Claren mieli hankkia talo Englannista).
— Totta puhuen, Tessiseni, en tahdo jättää sinua tänne yksinäsi — kovin turvatonhan olisit.
Tämä syy oli semmoisenaan varsin hyvä. Hänen vaikutuksensa Tessiin oli ollut niin suuri, että tämä oli omistanut itselleen hänen tapojansa, sanojansa ja puheenparsiansa. Jos jätti hänet johonkin maataloon, oli se sama kuin päästää hänet yhteissoinnusta. Vielä toisestakin syystä hän tahtoi pitää Tessin huostassaan. Hänen vanhempansa tietysti halusivat nähdä Tessin, ennenkuin hän vei hänet uuteen kotiinsa. Saatuaan oleskella pari kuukautta hänen kanssaan yhdessä ja matkustella paikasta toiseen, Tessin olisi helpompi selvitä tulikokeesta — äidin luona käynnistä Emminsterin pappilassa. Sitä paitsi hänen mielensä teki tutustua vähäisen myöskin myllylaitoksiin, koska hänen päähänsä oli pälkähtänyt ajatus myllyliikkeen yhdistämisestä varsinaiseen maanviljelykseen. Wellbridgen suuren, vanhan vesimyllyn omistaja — mylly oli kerran kuulunut eräälle luostarille — oli kutsunut häntä katsomaan myllyänsä.
Clare kävi siellä eräänä päivänä — myllylle oli muutaman kilometrin matka — ja palasi samana iltana. Hän oli päättänyt asettua Wellbridgen myllylle vähäksi aikaa. Mikä oli saattanut hänet tekemään tämän päätöksen? Tilaisuus perehtyä jauhatukseen ja seulomiseen aiheutti sen kyllä osaksi, mutta vielä enemmän se seikka, että hän pääsi asumaan taloon, joka aikoinaan oli ollut D'Urbervillein sukukartanona. Tällä tavoin Clare useinkin ratkaisi käytännöllisiä kysymyksiä, hän antoi määräämisvallan tunteilleen, joilla ei ollut niiden kanssa mitään tekemistä. He päättivät mennä sinne heti häiden perästä ja oleskella siellä pari viikkoa ja heittää matkailutuumat sikseen.
— Sen perästä käymme katsomassa muutamia Lontoon takana olevia maatiloja, joista olen kuullut puhuttavan, sanoi Clare, ja maalis- tai huhtikuussa käymme vanhempiani tervehtimässä.
Tämmöisiä kysymyksiä syntyi myötäänsä ja niistä keskusteltiin vilkkaasti. Hääpäivä läheni lähenemistään. Siksi oli määrätty joulukuun viimeinen päivä, uudenvuoden aatto. — Hänen vaimonsa, sanoi Tess itsekseen. — Tulisiko siitä koskaan mitään? He kaksi yhdessä, ei mitään heitä erottamassa, kaikki yhteistä. Miksei? Ja kuitenkin, miksi?
Eräänä sunnuntai-aamuna Izz Huett virkkoi Tessille kirkosta tultuaan:
— Sinua ei kuulutettukaan tänään.