Kaksi miestä oli porttia avaamassa.
— Pahan merkki, mutisi toinen tietämättä, että portaiden edessä olevat kuulivat hänen sanansa.
Kukko kiekaisi taas, — ihan Clarea vasten naamaa.
— No, nythän on kummat! sanoi meijerinhoitaja.
— Tuopa nyt rupesi kiekumaan, sanoi Tess. Lähdetään pois, käske miehen ajaa. Hyvästi, hyvästi!
Taas kiekui kukko.
— So! Pidä kurkkusi kiinni, kukko, muutoin väännän sulta niskat nurin! kivahti Crick ajaen kukon tiehensä. Ja vaimolleen hän sanoi sisään mennessä: — Ajatteles vain, että tuon piti sattua juuri tänä päivänä! Eihän se kuuna päivänä ole iltapäivällä kiekunut!
— Se merkitsee vain ilmanmuutosta, sanoi mrs Crick. Ei mitä sinä tarkotat; mahdotonta se olisi.
34.
He ajoivat tasaista, laaksoa noudattelevaa tietä, mutta Wellbridgen kylään saavuttuaan he kääntyivät vasempaan mennen suuren, Elisabetin aikaisen sillan poikki, mistä koko seutu on saanut puolet nimeänsä. Aivan sillan korvassa oli talo, johon he aikoivat asettua. Rakennus oli jonkun D'Urbervillen omistaman komean herraskartanon jäännöksiä, nykyään vain talonpoikaistalona.