Hän heittäytyi vuoteelleen ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Välinpitämätönnä yö tuli sisään ja otti oman paikkansa. Se yö oli jo niellyt hänen elämänsä onnen ja sulatteli sitä nyt huoletonna; se oli valmis surmaamaan tuhansien muidenkin ihmisten onnen silmiään räpäyttämättä.
36.
Clare nousi ylös aamun koittaessa tuhkan harmaana ja salakähmäisenä kuin pahantekijä. Hänen silmiinsä sattuivat sammuneet hiilet tulisijassa, katettu illallispöytä, missä heidän viinilasinsa vielä seisoivat koskemattomina, heidän tuolinsa ja kaikki muut huonekalut, jotka näyttivät avuttomina tuijottavan häneen ja kysyvän, mikä nyt neuvoksi tulee. Yläkerrasta ei kuulunut hiiskahdustakaan, mutta vähän ajan perästä kajahti ovelta koputusta. Hän arvasi, että mökin eukko, jonka oli määrä pitää huolta heidän tarpeistaan, siellä koputti.
Kolmannen henkilön läsnäolo olisi nyt ollut ylen haitallista, jonka vuoksi hän avasi ikkunan ja sanoi vaimolle, että he kyllä tulevat toimeen tänä aamuna ilman häntäkin. Vaimolla oli maitokannu kädessään; Clare käski jättämään sen oven viereen. Vaimon mentyä hän haki vähän halkoja vajasta ja sytytti tulen. Ruokakammiosta löytyi munia, voita, leipää ynnä muuta, ja kohta oli aamiainen valmiina — meijerissä oli Clare oppinut keittiötoimiakin. Savu kohosi torvesta korkeana patsaana ilmaan, ja ohi kulkevat ihmiset ajattelivat sen nähdessään vastanaineita ja kadehtivat heidän onneansa.
Angel heitti viimeisen silmäyksen pöytään, jonka perästä hän meni portaiden juurelle ja huusi virallisella äänellä: — Aamiainen on valmis!
Hän avasi ulko-oven, ja aamuilma houkutteli lyhyelle kävelylle. Kun hän palasi, oli Tess jo arkihuoneessa ja järjesteli koneellisesti pöydällä olevia kapineita. Hän varmaan oli ollut täydessä puvussa Claren häntä huutaessa, eihän siitä ollut kuin pari kolme minuuttia.
Hänellä oli hiukset suurella sykeröllä niskassa ja yllä uusi, vaaleansininen villainen leninki, kaulus valkoisesta pitsistä. Hänen kätensä ja kasvonsa näyttivät kylmiltä, arvattavasti hän oli istunut pukeutuneena pitkän aikaa huoneessaan, jossa ei ollut tulta. Kohtelias ääni, jolla Clare oli häntä aamiaiselle kutsunut, näytti hetkeksi virittäneen toivon kipinän hänen mielessään. Mutta samassa se tuikahti sammuksiin, kun hän loi katseensa Clareen.
Heissä ei tosiaankaan näyttänyt olevan jälellä muuta kuin tuhka entisestä tulesta. Edellisen illan murjovaa surua oli seurannut raskasmielisyys; ei mikään näyttänyt voivan puhaltaa liekkiin heidän tunteitaan.
Clare puhutteli häntä ystävällisesti, ja yhtä lempeästi Tess vastasi. Viimein Tess astui hänen eteensä ja katsoi häntä suoraan silmiin, aivan kuin luullen, ettei tämä muutoin häntä näkisi.
— Angel, hän sanoi koskien häntä keveästi sormillaan, ikäänkuin vakuuttautuakseen siitä, että hänen edessään todellakin oli mies, joka niin monta kertaa oli sanonut häntä rakastavansa. Kirkkaat olivat hänen silmänsä, kalpea poski oli pyöreä kuin ennenkin, vaikka puoleksi kuivuneet kyynelet olivat jättäneet siihen kiiltävän jälen; mansikkahuulet olivat melkein yhtä vaaleat kuin posketkin.