Hän näytti puhtaalta ja viattomalta. Luonto oli oikkuillessaan suonut Tessille niin neitseellisen ulkomuodon, että Clare jäi ällistyneenä häneen tuijottamaan.
— Tess, sano, ettei se ole totta! Ei, ei se ole totta!
— Se on totta.
— Joka sana?
— Joka sana.
Clare katsoi rukoilevasti häneen, aivan kuin olisi mielellään hyväksynyt valheen hänen huuliltaan, valheen, jonka hän, vaikka tiesikin sen valheeksi, olisi jotenkuten vääntänyt selväksi kieltäväksi vastaukseksi. Mutta Tess toisti vain:
— Totta se on.
— Elääkö hän? kysyi Angel.
— Lapsi kuoli.
— Mutta mies?