Heti kun he tapasivat toisensa seuraavana aamuna, niin Tess huomasi, ettei Clarella ollut aavistustakaan öisistä tapahtumista, joskin hän tiesi, ettei hän ollutkaan nukkunut koko aikaa rauhassa.
Clare pysyi kiinni päätöksessään: tänä päivänä oli erottava. Ei hän ollut suutuksissaan eikä pahalla päällä, tyynellä mielellä vain aikoi noudattaa vakaumustaan.
Einettä syödessään ja kapineita kokoon sääliessään hän näytti niin uupuneelta, että Tess tuskin saattoi olla kertomatta viime yön vaiheista. Mutta malttoi hän kuitenkin mielensä ajatellessaan, että hän saattoi pahastua, jopa loukkaantua kuullessaan, että oli unissaan osottanut hänelle hellyyttä, mitä järki ei hyväksynyt. Yhtä tyhmäähän se oli kuin olisi nauranut selvälle miehelle hullutuksista, joita hän päihtyneenä oli tehnyt. Sitä paitsi hän kenties himmeästi muisti, mitä yöllä oli tapahtunut, eikä tahtonut virkkaa siitä mitään, peläten hänen käyttävän tilaisuutta rukoillakseen häntä jäämään paikoilleen.
Clare oli kirjeellä tilannut vaunut lähimmästä kaupungista, ja ne saapuivat aamupäivällä. Tess ymmärsi, että ero oli edessä — ainakin ero toistaiseksi, sillä Claren viime yönä osottama hellyys herätti hänen mielessään toiveita valoisammasta tulevaisuudesta.
He nousivat vaunuihin myllärin ja apuvaimon ihmetellessä heidän äkillistä lähtöään. Mutta Clare sanoi sen johtuvan siitä, ettei mylly ollut uudenaikainen, jommoiseen hän tahtoi tutustua, mikä olikin totta. Muutoin ei heidän käytöksessään mikään osottanut epäsovun heidän elämäänsä murjovan. Näytti aivan luonnolliselta, että he olivat lähdössä tervehtimään ystäviään.
Heidän matkansa kävi Talbothaysin meijerin ohi, mistä he muutamia päiviä sitten olivat lähteneet juhlallinen riemun tunne rinnassa, ja kun Clare tahtoi selvittää asiansa mr Crickin kanssa, ei Tess juuri voinut olla käymättä rouvaa tervehtimässä; hetihän muussa tapauksessa olisi herännyt epäluuloja, miten heidän asiansa oikeastaan olivat.
Tehdäkseen käyntinsä niin vaatimattomaksi kuin suinkin he jättivät vaunut valtamaantielle ja astuivat loppumatkan jalkaisin toinen toisensa rinnalla.
Pajukko oli leikattu, ja he saattoivat sen yli nähdä paikan, mihin Clare oli seurannut Tessiä, kun hän pyysi häntä vaimokseen. Vasemmalla puolella oli puutarha, missä hän hurmaantuneena oli kuunnellut Claren harpun säveliä, ja loitompana nurmi, missä Clare oli häntä ensi kerran suudellut. Mutta kesän heleä kuva oli tummennut, luonto näytti synkältä harmaassa, kylmässä puvussaan.
Meijerinisäntä näki heidät pitkän matkan päästä ja riensi heitä vastaan ylen lystikäs ilme kasvoillaan. Jo tuli mrs Crickikin, ja koko joukko vanhoja tuttavia, mutta Rettyä ja Mariania ei näkynyt.
Tess hymyili heidän onnitteluilleen ja leikillisille viittauksilleen, jotka itse asiassa koskivat häneen varsin kipeästi. Hän ja Clare olivat päättäneet pitää onnettomuutensa salassa ja käyttäytyä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Tess sai kuulla jälleen tarinan Rettyn ja Marianin vaiheista, vaikka hän kernaasti olisi ollut sitä kuulematta. Retty oli mennyt isänsä luo, ja Marian oli lähtenyt etsimään toista paikkaa. Crick pelkäsi, ettei hänen hyvin kävisi.