Haihduttaakseen tarinan herättämää surullista tunnelmaa Tess meni navettaan heittämään jäähyväisiä mielilehmilleen, taputtaen niitä kutakin erikseen. Kun hän ja Clare lähtiessään seisoivat vierekkäin, aivan kuin olisivat kiintyneet toisiinsa mitä hellimmillä siteillä, olisi tarkka katsoja huomannut heidät omituisen surumielisinä; he seisoivat niin lähekkäin, että käsivarret koskivat toisiinsa ja Tessin hame koski Clareen, sanoivat "me" puhutellussaan muita ja olivat kuitenkin niin äärettömän kaukana toisistaan.
Mutta mahtoi heissä olla huomattavissa jotain jäykkää ja pakotettua, erilaista kuin vastanaineiden tavallinen kainous, koskapa mrs Crick heti heidän mentyään virkkoi miehelleen:
— Kuinka sameilta Tessin silmät näyttivät! Niinhän he seisoivat kuin kaksi vahakuvaa ja puhuivat kuin unissaan! Eikö se sinun silmääsi pistänyt? Tessissä on aina ollut jotain omituista eikä hän nyt varsin näytä semmoiselta kuin hyvin toimeentulevan miehen nuori, uhkea morsian tavallisesti.
He nousivat jälleen vaunuihin ja ajoivat Nuzzleburiin asti, missä Clare päästi kyytimiehen. Vähän aikaa levättyä jatkettiin matkaa Tessin kotia kohti. Heidän uusi kyytimiehensä ei tiennyt, että he olivat naimisissa.
Pitkän taipalen takana tuli eteen tienristeys, jossa Clare pysäytti hevosen, sanoen Tessille, että jos hän aikoi käydä kotonaan, niin hänen, Claren, oli tässä heitettävä hänelle jäähyväiset. Kun kyytimiehen läsnäollessa ei käynyt vapaasti puheleminen, niin Clare pyysi Tessiä lähtemään vähän edemmä toista tietä pitkin. Hän suostui, ja käskettyään miehen odottamaan muutamia minuutteja he riensivät vähän loitomma.
— Puhutaanpa nyt asiat selviksi, sanoi Angel ystävällisesti. Välillämme ei ole mitään kaunaa, vaikka onkin jotain, jota minä en tällä kertaa siedä. Mutta koetanpa päästä siihen, että sietäisin. Joka tapauksessa ilmotan sinulle, heti kun olen päässyt itsestäni selville. Jos saan itseni sitä sietämään — jos se on toivottavaa ja mahdollista — niin tulen luoksesi. Mutta siihen saakka on parasta, ettet sinä koeta tulla luokseni.
Nämä ankarat sanat kaikuivat Tessin korvissa kuin kuolemantuomio. Hän näki selvään, millainen käsitys Angelilla oli hänestä: Angel ei voinut nähdä häntä muussa valossa kuin siinä, että hän oli hänet pahoin pettänyt. Mutta oliko hän sentään ansainnut kaiken tämän? Ei hän voinut ruveta vastaankaan väittämään. Hän toisti vain yksinkertaisesti Claren sanoja:
— Siihen saakka on parasta, etten minä koeta tulla luoksesi.
— Niin juuri.
— Saanko kirjottaa sinulle?