— Ihanko todella te minua pyydätte?
— Ihan. Minua on kohdeltu siksi pahoin, että olen huojennuksen tarpeessa. Ja sinä ainakin rakastat minua omaa voittoa pyytämättä.
— No hyvä — minä tulen mukaanne, sanoi Izz hetken vaijettuaan.
— Tuletko? Tiedätkö mitä se merkitsee?
— Merkitsee, että saan olla kanssanne sen ajan minkä siellä viivytte — siihen olenkin tyytyväinen.
— Muista, ettet nyt enää voi luottaa minuun moraalisessa suhteessa. Mutta minun on kuitenkin huomautettava, että tämmöistä tekoa sivistys pitää vääränä, — ainakin länsimainen sivistys.
— Siitä en välitä, eikä siitä välitä kukaan nainen, joka on epätoivon vallassa, eikähän muuta keinoa olekkaan.
— Istu sitten siinä äläkä laskeudu alas.
Hän ajoi tienhaaran ohi, kilometrin, pari, osottamatta hellempiä tunteita.
— Rakastatko minua, Izz, rakastatko minua täydestä sydämestä? kysyi hän äkkiä.