— Miksi se siihen lakkasi?
Izz loi mustat, säihkyvät silmänsä häneen vastauksen asemesta.
— Izz, ymmärrän sinua, hän sanoi vaipuen ajatuksiinsa. Ajatteles, jos olisin sinua pyytänyt vaimokseni!
— Jos olisitte pyytänyt, niin omanne olisin ollut ja olisittepa saanut vaimon, joka teitä rakasti.
— Aivanko todella?
— Niin totta kuin tämä päivä, sanoi hän hiljaa. Hyvä Jumala, ettekö sitä koskaan arvannut?
He tulivat paikalle, josta tie poikkesi erääseen kylään.
— Minun pitää tässä erota. Asun tuolla kylässä, sanoi Izz äkkiä oltuaan vaiti siitä saakka kuin oli tehnyt tunnustuksensa.
Clare seisautti hevosen. Hän oli suuttunut kohtaloonsa ja karvas oli hänen mielensä yhteiskunnallisia sääntöjä vastaan, sillä nehän olivat ahdistaneet hänet umpikujaan, josta ei päässyt kunnialla yli ei ympäri. Miksei kostaisi yhteiskunnalle järjestämällä asiansa oman mielensä mukaan, sen sijaan että taipui suutelemaan sovinnaisuuden ruoskaa?
— Menen yksin Brasiliaan, Izz, hän sanoi. Olen eronnut vaimostani persoonallisista syistä enkä matkan takia. Saattaa käydä niinkin, ettemme enää koskaan elä yhdessä. Kenties en voi sinua rakastaa, mutta — etkö tahdo tulla mukaani hänen sijastaan?