— Kun hänet viimeksi tapasin, oli hän kovin oudon näköinen. Hän oli laihtunut, kasvot olivat aivan kuopalla — eikö kuihtune koko tyttö! Ei häneen kukaan enää rakastu, sanoi Izz hajamielisenä.
— Entä Marian?
Izz hiljensi ääntänsä.
— Marian juo.
— Mitä ihmeitä!
— Niin tekee. Meijerimies käski hänet pois työstään.
— Entä sinä?
— En minä juo enkä ole sairaskaan. Mutta — laulamisesta ei tule mitään aamuisin.
— Miksei? Ennenhän sinä heläyttelit koko somasti lempilaulujasi aamulypsyllä.
— Niin kyllä. Laulelin siihen aikaan kun te tulitte Talbothaysiin, vaan en sen perästä.