— Hm! On se somaa — sinä opetat minulle asioita, joita et itsekään ymmärrä!
D'Urberville vaipui ajatuksiinsa.
— Ja niin minä omistin hänen aatteitansa, jatkoi Tess. Toisin ei saisi ollakkaan. Mikä on hänelle tarpeeksi hyvää, on tarpeeksi hyvää minullekin.
— Tietääkö hän, että olet yhtä suuri epäilijä kuin hänkin?
— Ei — en ole sitä koskaan sanonut — jos epäilijä lienenkään.
— Paremmalla tolalla sinä taidat sittenkin olla kuin minä! Et katso velvollisuutesi vaativan saarnaamaan minun oppiani ja siksipä et loukkaa omaatuntoasi kieltäytyessäsi siitä. Minä taas uskon velvollisuuteni olevan saarnata sitä, mutta pahojen henkien tavoin minä uskon vavisten, sillä äkkiä heitän saarnailun sikseen ja viehtymykseni sinuun tempaa minut valtoihinsa.
— Mitä sinä tarkotat?
— Olen tehnyt, hän sanoi, koko tämän matkan saadakseni tavata sinua tänään. Kotoa läksin mennäkseni Casterbridgeen, missä olen luvannut saarnata vaunuista kello puoli kolmen aikaan tänä iltana; veljet odottavat minua siellä. Tässä on ilmotuslehti.
Hän otti povitaskustaan paperin, jossa mainittiin paikka, missä
D'Urberville saarnaisi, sekä kokouksen aika.
— Mutta miten ehdit sinne? kysyi Tess katsoen kelloaan.