— En mitenkään. Tulin tänne.
— Mutta olethan ilmottanut saarnaavasi etkä…
— Olen kyllä ilmottanut, mutta en mennyt — koska halusin nähdä naista, jota kerran halveksin. Ei, kautta kunniani — en sinua halveksinut, enhän siinä tapauksessa voisi sinua nyt rakastaa. Kaikesta huolimatta puhdas mielesi esti minua halveksien sinua ajattelemasta. Sinä vetäysit niin äkisti ja päättävästi luotani käsitettyäsi millainen asemasi oli; et jäänyt paikoillesi minun ilokseni — eipä siihen aikaan ollut koko maailmassa kuin yksi naikkonen, jota en halveksinut, ja se olet sinä. Mutta hyvällä syyllä voit sinä minua halveksia! Luulin palvelleeni Jumalaa vuoren kukkuloilla, mutta huomaankin orjailevani rotkon pohjassa. Ha-ha-ha!
— Oo, Aleksander D'Urberville, mitä tämä merkitsee? Mitä olenkaan tehnyt?
— Sinä? hän sanoi itseään pilkaten. Tahallasi et ole mitään tehnyt. Mutta olet ollut välineenä, viattomana välineenä jälleenlankeemukseeni, niinkuin sitä sanotaan. Kysyn itseltäni, olenko tosiaan noita turmeluksen palvelijoita, jotka maailman viettelyistä päästyään taas niihin tarttuvat ja joutuvat niiden valtaan — noita, joiden loppu on pahempi kuin heidän alkunsa? — Hän laski kätensä Tessin hartioille.
— Tess, Tess, olin jo tulemassa ainakin yhteiskunnan silmissä pelastetuksi, kunnes näin sinut taas, hän sanoi hymyillen ja pudistaen häntä ikäänkuin lasta. Ja miksi olet viekoitellut minua? Olin niin luja uskossa kuin ihminen saattaa olla, kunnes näin taas nuo silmät ja tuon suun — eipä varmaan noin hurmaavia huulia ole nähty sitten Eevan aikojen! — Hänen äänensä hiljeni, ja tulena leimahtivat mustat silmät. — Sinä veren kiehtoja, sinä suloinen, kirottu Babylonin noita — en voinut sinua vastustaa, niin pian kuin sinut jälleen tapasin!
— Minkä minä sille osasin, että minut näit, sanoi Tess vetäytyen edemmä.
— Tiedän sen — sanon vielä kerran, ettei vika ole sinun. Mutta asia ei siitä muutu. Nähdessäni sinua tuona päivänä niin pahoin kohdeltavan pellolla, olin tulla hulluksi ajatellessani, ettei minulla ollut laillista oikeutta sinua suojella — kun hän, jolta sitä ei puutu, näyttää niin tuiki vähän sinusta välittävän.
— Älä puhu hänestä pahaa, hän on poissa, huudahti Tess. Puhu kunnioittaen hänestä, hän ei ole koskaan tehnyt sinulle vääryyttä! Oi, jätä hänen vaimonsa, ennenkuin mitään tapahtuu, joka saattaa vahingoittaa hänen kunniallista nimeänsä!
— Sen teen, sen teen, vastasi D'Urberville epäröiden. Olen rikkonut lupaukseni saarnata noille juopuneille syntisraukoille markkinoilla — ensi kerran tein tuommoisen rikoksen. Kuukausi takaperin olisin kauhistunut semmoista ajatustakin.. Minä lähden … korjaamaan laiminlyöntiäni … mutta onkohan se mahdollista?