Auman luona häärivät naiset — Marian oli heidän joukossaan — ehtivät väliin hieman levähtämäänkin, jolloin härppäsivät olutta tai kylmää teetä tai lavertelivat minkä mitäkin pyyhkiessään kuumia kasvojaan tai karistellessaan akanoita ja olkia vaatteistaan. Mutta Tess ei saanut hetkeäkään huoahtaa, sillä kun kone ei tauonnut käymästä, ei "syöttäjäkään" voinut lakata työstään, ja niin oli Tesskin, jonka piti annella hänelle lyhteitä, sidottu työhönsä koko rupeamaksi. Joskus kuitenkin Marian vaihtoi paikkaa hänen kanssansa puoleksi tunniksi, josta taas Groby ei pitänyt, sillä hänen mielestään Marian oli antelijaksi liian kömpelökätinen.
Luultavasti taloudellisista syistä valittiin antelijaksi tavallisesti nainen, ja Groby sanoi määränneensä Tessin toimeen sen takia, että hän oli muita kätevämpi ja uupumattomampi lyhteitä aukomaan, mikä olikin totta. Koneen jyrinä kävi aivan kauheaksi, milloin koneeseen ei tullut täyttä määrää viljaa. Kun Tess ei voinut kääntää päätään, ei hän tiennyt, että vähää ennen päivällistuntia oli vainiolle saapunut muuan henkilö ja seisattunut katselemaan työntekoa, mutta varsinkin Tessiä. Hänellä oli yllään kuosikas, vaalea puku, ja kädessään hän heilutteli kävelykeppiä.
— Kuka se on? sanoi Izz Huett Marianille. Hän oli kysynyt ensin
Tessiltä, mutta tämä ei ollut kuullut.
— Kaiketi joku tyttöjen liehittelijä, vastasi Marian lyhyesti
— Panenpa punnan vetoon, että hän juoksee Tessin perästä.
— Eikä mitä. Saarnamieshän se on, joka häntä on tavotellut, eikä tuommoinen keikari.
— Sama mieshän tuo on.
— Sama mieskö? Aivan toisennäköinenhän tämä on.
— Hän on heittänyt pois mustan takkinsa ja valkoisen kaulaliinansa ja ajanut poskipartansa, mutta sama mies se sittenkin on.
— Niinkö luulet? Minäpä sanon Tessille, virkkoi Marian.