Vähitellen vahvimmatkin alkoivat käydä raukeiksi ja unisiksi. Milloin Tess nostikin päätänsä, niin aina hän näki harmaata taivasta vasten ison olkinärtteen, jonka päällä miehet ahersivat paitahihasillaan, ja sen edessä pitkän, punaisen nostolaitoksen, joka muistutti Jaakopin tikapuita ja jota myöten puidut olet kiisivät keltaisena virtana.
Hän tunsi Aleksander D'Urbervillen olevan lähitienoilla ja katselevan häntä jostain, vaikkei tiennyt mistä. Olipa hänellä syyntapaistakin ollakseen mailla, sillä kun auma alkoi olla pohjiaan myöten purettu, pantiin aina toimeen pieni rotanpyynti, johon syrjäisetkin joskus ottivat osaa, — jos jonkinlaisia urheilunharrastajia, poikia, joilla oli kerallaan millä koira, millä vihellyspilli, ja tyhjäntoimittajia kädessä keppi tai kiviä.
Sai vielä tehdä pari tuntia työtä, ennenkuin rottien lymypaikat olivat käsissä. Sitä mukaa kuin ilta-auringon valo katosi kukkuloiden taa, nousi kalpeakasvoinen kuu toiselta puolen taivaanlakea.
Pari viimeistä tuntia oli Marian ollut huolissaan Tessin tähden. Toiset vahvistivat itseään tuon tuostakin oluella, mutta Tess ei maistanutkaan sitä, sillä kotioloissaan hän oli oppinut kammomaan väkijuomia. Työtänsä hän teki kuitenkin taukoamatta. Jollei hän voinut suorittaa tehtäväänsä, niin hän saisi laputtaa tiehensä, ja tämä mahdollisuus, joka pari kuukautta sitten olisi tuntunut helpotukselta, herätti hänessä kauhua, sitten kun D'Urberville oli alkanut pyöriä hänen kintereillään.
Auma oli jo niin matala, että sen päällä olijat saattoivat helposti puhella juurella työskentelevien kanssa. Tessin hämmästykseksi vuokraaja Groby tuli hänen luoksensa ja sanoi, että jos häntä halutti mennä ystäväänsä tapaamaan, niin hän saisi lähteä; toinen pantaisiin hänen sijaansa. Tuo "ystävä" oli D'Urberville, sen hän kyllä tiesi, ja älysi myöskin, että tämä lupa tuli tuon ystävän tai vihollisen pyynnöstä. Päätänsä pudistaen hän jatkoi työtänsä.
Viimeinkin tuli rottajahdin aika, ja ajo alkoi. Nakertajat olivat puikkineet yhä alemma lyhteitten vähentyessä, kunnes olivat auman pohjalla. Kun viimeinenkin suojus otettiin pois, niin ne puhaltausivat juoksemaan joka taholle. Puoleksi juovuksissa oleva Marian kirkaisi kimakasti ilmaisten, että rotta oli kipaissut hänen helmuksiinsa — kauhistus, jonka varalta toiset naiset olivat kietoneet hameensa helmat kokoon tai juosseet kiville. Viimeinkin saatiin rotta ajetuksi pois, ja koirien haukkuessa, miesten huutaessa ja naisten kirkuessa ja noituessa Tess nyhtäisi viimeisen lyhteen auki, kone hiljensi vauhtiaan, särinä taukosi, ja hän laskeusi maahan koneen äärestä.
Ihailijansa, joka oli vain katsellut rotanajoa, seisoi tuota pikaa hänen vierellään.
— Mitä, oletko täällä — vaikka sinua loukkasin sivaltaessani sillä tavalla! sanoi Tess hiljaa. Hän oli niin upi uupunut, ettei jaksanut kovemmin puhua.
— Jopa olisinkin hullu, jos loukkaantuisin mistään sinun sanastasi tai teostasi, tämä vastasi entisellä, viettelevällä äänellään. Kuinka sinun hennot jäsenesi vapisevat! Näethän itsekin, että olet heikko kuin vastasyntynyt vasikka; eikä sinun kuitenkaan olisi tarvinnut tehdä mitään, sitten kun minä tulin. Kuinka saatatkaan olla niin itsepäinen? Joka tapauksessa olen sanonut vuokraajalle, ettei hänellä ole oikeutta käyttää naisia konepuintiin. Se ei ole heille sopivaa työtä, ja paremmissa paikoissa on siitä aikoja sitten luovuttu, sen hän kyllä tietää. Saatan sinut kotiisi.
— Niin kyllä, vastasi Tess kulkien väsyneenä eteenpäin. Saata vain, jos tahdot. Enpä unohda, että halusit mennä kanssani naimisiin, ennenkuin tiesit tilastani. Kenties — kenties sinä oletkin hieman parempi ja helläsydämisempi kuin luulinkaan. Mitä ystävyydestä teet, siitä olen sinulle kiitollinen, mitä jostain muusta syystä, siitä suutun! Joskus minun on mahdoton käsittää, mitä sinä oikeastaan tarkotat.