— Pyysit kyllä.
— Etkä nyt voi tulla. Mutta pane mieleesi yksi asia! — Hänen äänensä sävy kävi kovaksi, kun mieli tulistui muistaessa kuinka vilpittömästi hän oli häntä omakseen pyytänyt ja kuinka kiittämättömästi hän nyt käyttäytyi. Ja hän astui hänen viereensä ja tarttui häntä olkapäihin, niin että Tess vapisi hänen käsissään. — Muista, että olin herrasi kerran! Olen vieläkin oleva herrasi. Oleppa kenen vaimo tahansa, minun omani olet sittenkin!
Puimamiehet alkoivat liikkua alhaalla.
— Se siitä asiasta, sanoi D'Urberville, päästäen hänet irti. Nyt jätän sinut ja tulen iltapäivällä kuulemaan vastaustasi. Et tunne minua vielä! Mutta minä tunnen sinut.
Tess seisoi kuin halvautuneena voimatta lausua sanaakaan. D'Urberville laskeutui maahan tikapuita myöten työmiesten noustessa ylös ja oikoessa käsivarsiaan. Sitten puimakone pantiin taas käymään, ja Tess ryhtyi työhönsä, irrotellen siteitä ikäänkuin unissaan — toisen toisensa perästä, loppumattomiin.
48.
Iltapäivällä Groby ilmotti, että auma oli puitava loppuun sinä iltana. Kirkkaalla kuutamolla näki tehdä työtä myöhäiseenkin, ja kone oli joudutettava huomiseksi toiseen taloon, hän sanoi. Ja niin jatkui hurina entistä kovempana.
Vasta kolmen tienoissa Tess kohotti päätänsä ja katsahti ympärilleen. Ei hän sanottavasti hämmästynyt nähdessään Aleksander D'Urbervillen seisovan veräjän korvassa. D'Urberville oli nähnyt hänen kohottavan silmiään ja heilutti kättänsä häntä kohti, heittäen lentosuukon. Se merkitsi, että epäsopu oli unohdettu. Tess loi silmänsä jälleen työhönsä ja vältti katsomasta sille taholle.
Verkalleen kului ilta. Auma kävi kuitenkin matalammaksi ja olkinärte korkeammaksi; jyväsäkit ajettiin pihaan. Kuuden aikaan oli auma parahiksi miehen korkuinen. Mutta yhä tuntui lyhteitä olevan loppumaton määrä.
Raskas huokaus kiiti auman poikki. Konetta syöttävä mies oli väsyksissä, hänen punainen niskansa oli paksussa pölyssä ja akanoissa. Tess seisoi yhä paikallaan, ja hänen hikisiä kasvojansa peitti pöly, samoin kuin valkoista hattuakin. Hän oli ainoa nainen, jonka paikka oli koneen päällä, ja sen tärinä pani hänen ruumiinsa vapisemaan. Alinomainen tutiseminen oli vaivuttanut hänet epämääräiseen uinailuun: kädet tekivät työtä hänen tietämättänsä. Hän tuskin tiesi missä oli eikä kuullut kuinka Izz Huett huomautti, että hänen sykerönsä oli auennut.