Kuinka mieletön olinkaan onnessani, kun uskoin sinun itseäni aina rakastavan! Olisi minun pitänyt tietää, ettei tuommoinen onni ollut minunlaiselleni tyttö raukalle suotu. Mutta sydäntäni polttaa ei ainoastaan entiset ajat, vaan nykyinenkin. Ajattelehan — ajattelehan vain kuinka sydäntäni viiltää ajatus, etten koskaan, koskaan saa sinua nähdä! Voi, jospa saisin armaan sydämesi tuntemaan tuskaa yhdenkään minuutin joka päivä, niinkuin minun tuntee päivät päästään, niin se kenties saattaisi sinut osottamaan sääliä poloiselle, yksinäiselle Tessillesi.
Ihmiset yhä sanovat minun olevan sievän, Angel. (Kaunis on sana, jota he käyttävät, ollakseni täysin vilpitön.) Kenties minä olenkin. Mutta enpä välitä kauneudestani; ainoastaan sen vuoksi siitä iloitsen, että se kuuluu sinulle, armaani, ja että minulla on edes yksi seikka, joka on sinulle kylliksi hyvä. Kun piirteeni saattoivat minut kiusallisen huomion esineeksi, niin sidoin liinan kasvoilleni ja käytin sitä niin kauan, että ihmiset rupesivat pitämään minua ruman näköisenä. Oi, Angel, en puhu sinulle tätä turhamielisyydestä — tiedäthän kyllä, etten sitä tee — vaan siksi, että saisin sinut tulemaan luokseni.
Jollet voi tulla luokseni, niin sallitko minun tulla sinun luoksesi? Minua pakotetaan, kuten sanottu, tekemään semmoista, mitä en itse tahtoisi. Ehkä minä en anna tuumaakaan perään, mutta minua pelottaa odottamaton tapaturma, ja olenhan niin turvaton ensimäisen erehdykseni tähden. En voi tästä enempää puhua — kovinhan olisinkin viheliäinen. Mutta jos minä sorrun tarttumalla kiinni johonkin kamalaan paulaan, niin viimeinen onnettomuuteni on oleva ensimäistä pahempi. Voi, Jumala, en voi sitä ajatellakkaan! Suo minun heti tulla tai tule itse viipymättä!
Olisin tyytyväinen, jopa iloinenkin, saadessani elää sinun kanssasi palvelijanasi, jollen saisi olla vaimonasi. Kunhan vain saisin olla lähelläsi ja nähdä sinua vilahdukselta ja ajatella, että olet omani.
Päivänvalo tuntuu olemattomalta, kun et ole täällä, eikä minua huvita katsella pelloilla tepastelevia variksia ja kottaraisia, koska suren suremistani sinun poissaoloasi, sinun, joka ennen tapasit katsella niitä yhdessä kanssani. Halajan vain yhtä asiaa taivaassa tai maan päällä tai maan alla — nähdä sinut, sydämeni lemmityn! Tule luokseni, tule ja pelasta minut siitä, mikä minua uhkaa!
Sinun uskollinen, sortunut
Tessisi.
49.
Tämä kirje löysi tiensä hiljaisen pappilan aamiaispöytään. Pappila sijaitsi länsiosassa laaksoa, missä ilma oli lauha, ja maaperä niin hyötyisä, ettei maamiehen tarvinnut juuri ollenkaan vaivata itseään siihen verraten kuin Flintcomb-Ashissa, ja missä ihmiset Tessin mielestä näyttivät niin erilaisilta (vaikka samanlaisiahan ne oikeastaan olivat). Vain varmuuden vuoksi Angel oli käskenyt häntä lähettämään kirjeensä isänsä välityksellä, jolle hän tuhka tiheään ilmotti osotteensa siinä maassa, johon hän raskain sydämin oli siirtynyt.
— Kuulehan, sanoi vanha Clare pastori vaimollensa luettuansa kirjekuoresta päällekirjotuksen, jos Angel aikoo lähteä Riosta ensi kuun lopulla käydäkseen kotona, niinkuin aikomuksensa oli, niin tämä varmaankin jouduttaa hänen matkaansa, sillä luultavasti tämä on hänen vaimoltansa. — Hän huokaisi syvään ajatellessaan poikansa vaimoa, ja kirje varustettiin heti uudella osotteella ja pantiin postiin.
— Rakas poika, kunpa hän vain onnellisesti pääsisi kotiin, mutisi rouva Clare. Viimeiseen hengenvetooni saakka olen tunteva, että häntä on kohdeltu lapsipuolen tavoin. Sinun olisi pitänyt lähettää hänet Cambridgeen, huolimatta hänen uskon puutteestansa, ja antaa hänelle samanlainen tilaisuus opintielle pääsemiseen kuin muillekin pojille. Oivien miesten vaikutuksesta olisi hän kenties luopunut omituisista mielipiteistään ja ruvennut lopulta papiksi. Ja vaikka ei olisi papiksikaan ruvennut, olisi hän joka tapauksessa saanut parempaa kohtelua osakseen.