Tämäpä olikin ainoa moite, millä rouva Clare koskaan häiritsi miehensä rauhaa poikain kasvatukseen nähden. Eikä hän tästä usein puhunutkaan, sillä hän oli yhtä järkevä kuin hyvä ja tiesi miehensäkin olevan huolissaan siitä, oliko hän menetellyt oikein tässä asiassa. Kovin usein oli hän kuullut hänen lepäävän öisin valveilla, huokailevan ja rukoilevan Angelin puolesta. Hänen hiljainen tuskansa oli paljoa katkerampi kuin vaimonsa lausuma moite.
He syyttivät itseänsä Angelin onnettomasta avioliitosta. Jollei Angelin olisi annettu ruveta maamieheksi, ei hän koskaan olisi joutunut maalaistyttöjen pariin. He eivät tienneet varmasti, mikä hänet oli erottanut vaimostaan, eivätkä myöskään milloin ero oli tapahtunut. Alussa he olivat luulleet eron aiheutuneen jostain arveluttavasta vastenmielisyydestä. Mutta myöhemmissä kirjeissään oli hän silloin tällöin maininnut tulevansa kotiin häntä hakemaan, mistä he päättivät, etteivät asiat toki niin huonolla kannalla olleet. Hän oli sanonut vaimonsa olevan vanhempainsa luona, ja he olivat päättäneet olla sekaantumatta asiaan, jota eivät tiettävästi voineet auttaa.
<tb>
Silmät, joita varten Tessin kirje oli aijottu, katselivat tähän aikaan rannatonta lakeutta — Angel ratsasti muulin selässä Etelä-Ameriikan sydänmaasta merenrantaa kohti. Surullisia olivat hänen kokemuksensa tästä vieraasta maasta olleet. Ankara tauti, johon hän heti tultuansa oli sairastunut, pyrki vielä häntä vaivaamaan, ja vähitellen hän oli miltei päättänyt luopua aikomuksestaan asettua tänne maamieheksi, vaikka hän yhä maata samoillessaan piti tämän ajatuksensa salassa vanhemmiltaan.
Työmiehet, joita suuret joukot oli tullut maahan samalla kertaa kuin hänkin, petollisten ilmotusten houkuttelemina, olivat sairastuneet, kuolleet ja häipyneet teille tietymättömille. Monesti oli hän nähnyt englantilaisiin farmeihin kuuluvain äitien tallustelevan eteenpäin lapsi käsivarrellaan, nähnyt lapsen sairastuvan kuumeeseen ja kuolevan, nähnyt äidin seisattuvan kaivaakseen omin käsin hautaa pehmeään maahan, hautaavan pienokaisen, vuodattavan kyynelen ja sitten tallustelevan taas eteenpäin.
Angel ei ollut alkuaan aikonut asettua Brasiliaan elämään, kotimaasta hän toivoi löytävänsä mieleisensä maatilan. Epätoivon puuska oli hänet tänne ajanut. Hän tahtoi unohtaa entisyytensä ja liittyi sen vuoksi Brasiliaan meneviin maanmiehiinsä.
Vieraassa maassa ollessaan hän oli suuresti vanhentunut. Ei hän antanut enää kauneudelle niin suurta arvoa. Hylättyään mystiikan vanhat opit hän alkoi hyleksiä siveysperiaatteitakin. Hän arveli niiden kaipaavan tarkistamista. Kuka olikaan siveellinen mies? Ja vielä selvemmin, kuka oli siveellinen nainen? Jonkun luonteen kauneus tai viheliäisyys ei ilmennyt teoissa, vaan tarkotusperissä ja vaikutteissa.
Mitä hän sitten Tessistä ajatteli?
Hän alkoi katsella häntä toisessa valossa, alkoi tuntea tuskaa hätäisestä tuomiostaan. Oliko hän hylännyt hänet ainiaan? Hän ei voinut enää sanoa haluavansa ijankaiken elää hänestä erillään, mikä taas viittasi siihen, että hän oli taipuvainen anteeksi antamaan.
Tessin muisto alkoi elpyä ja käydä rakkaaksi samaan aikaan kuin tämä oleskeli Flintcomb-Ashissa, mutta ennen kuin hän oli uskaltanut kirjottaa Angelille oloistaan tai tunteistaan. Angel oli kovin ihmeissään, ettei hän kirjottanut, eikä ihmetellessään tullut ajatelleeksi syitä hänen vaitioloonsa. Näin hän käsitti täydelleen väärin hänen vaitiolonsa — ja kumminkin se olisi sanonut niin kovin paljon, jos hän vain olisi sitä käsittänyt! Tottelihan Tess sanasta sanaan määräyksiä, joita hän oli antanut ja sitten unohtanut. Huolimatta luontaisesta rohkeudestaan ei hän vaatinut itselleen mitään oikeuksia, vaan piti tuomiota kaikin puolin oikeana ja alistui mykkänä siihen.