Tess oli puhutellut miestänsä ovelta astumatta ruokasaliin, ja mrs Brooks, joka seisoi käytävän päässä sijaitsevassa huoneessaan raollaan olevan oven takana, saattoi kuulla katkonaisia osia keskustelusta — jos sitä keskusteluksi saattoi nimittää — näiden kahden onnettoman ihmisen välillä. Hän kuuli Tessin palaavan yläkertaan ja Claren lähtevän ulos. Yläkerrassa olevan huoneen ovi sulettiin, ja mrs Brooks tiesi Tessin astuneen huoneisiinsa. Kun nuori rouva ei ollut täysin pukeutunut, niin mrs Brooks arvasi hänen viipyvän kotvan aikaa huoneessaan.
Hän meni hiljaa portaita ylös ja pysähtyi etumaisen suojan, vierashuoneen ovelle, mikä oli tavallisten pariovien kautta takana sijaitsevan makuuhuoneen yhteydessä. Takimaisessa huoneessa vallitsi hiljaisuus, mutta vierashuoneesta kuului omituista ääntä.
Hän saattoi erottaa vain yhden tavun, jota herkeämättä toistettiin ohkuvalla äänellä, aivan kuin se olisi lähtenyt johonkin Ixionin pyörään [kreikkalainen tarukuningas, joka koetti raiskata Heran ja rangaistukseksi sidottiin käärmeköysillä ilmojen halki kiitävään tuliseen pyörään] sidotusta sielusta:
— Voi — voi — voi! Äänettömyys, raskas huokaus ja taas:
— Voi — voi — voi!
Emäntä kurkisti avaimenreijästä. Näkyi vain vähäinen ala huonetta, mutta sillä kohdalla oli osa valmiiksi katettua aamiaispöytää ja sen vieressä tuoli. Tuolin istuimen ylitse näkyivät Tessin kasvot; hän oli luultavasti polvillaan sen edessä. Kädet olivat puristetut yhteen päälaelle, aamuhameen ja yöpuvun kirjailut olivat valahtaneet lattialle, ja paljaat jalat, joista kengät olivat pudonneet, pistivät esiin matolta. Juuri hänen huuliltansa tuo kuvaamaton epätoivon voihke kuului.
Sitten miehen ääni viereisestä makuuhuoneesta lausui:
— Mikä hätänä?
Tess ei vastannut, vaan jatkoi yksitoikkoisella, surullisella äänellä yksinpuheluaan. Mrs Brooks saattoi erottaa vain osan sanoja:
— Ja sitten rakas mieheni tuli kotiin luokseni … enkä minä sitä tiennyt … ja sinä olet käyttänyt julmaa houkutuskykyäsi minua vastaan … myötäänsä sinä houkuttelit! Sisarusteni ja äitini hätää hyväksesi käyttäen sinä koetit saada minut puoleesi … sanoit myöskin, ettei mieheni koskaan palaisi … pilkkasit minua ja sanoit minua höperöksi, kun sitä uskoin… Ja niin minä annoin perään ja uskoin sinua!… Ja sitten hän tuli takaisin. Nyt hän on mennyt. Mennyt toisen kerran, ja minä olen menettänyt hänet ainiaaksi … hän ei rakasta minua hipenenkään vertaa enää — vihaa vain… Niin, nyt olen menettänyt hänet taas — sinun tähtesi!