— Muutamia ikkunoita on auki, sanoi Tess.
— Huoneitten tuulettamista varten, luulenma.
— Kaikki nuo huoneet tyhjiä — meillä ei kattoa päämme päällä.
— Sinä olet väsyksissä, Tess kulta, sanoi hän. Kohta jäämme lepäämään. — Hän suuteli hänen surullisia kasvojansa, ja taas lähdettiin taipalelle.
Angelkin alkoi väsyä, sillä he olivat samonneet pitkän matkan. Yömaja täytyi saada mistä hyvänsä. Kaukaa näkyi yksinäisiä mökkejä ja kyläravintoloita, ja he ajattelivat mennä johonkin viimeksimainituista, mutta eivät uskaltaneetkaan, vaan painautuivat uudelleen metsään.
Lopulta he eivät jaksaneet enää kulkea kauemmaksi.
— Emmeköhän voisi nukkua puiden alla? kysyi Tess.
Angel ajatteli sen olevan vaarallista tähän vuodenaikaan.
— Olen miettinyt tuota tyhjää taloa, jonka ohi kulimme, hän sanoi.
Mennäänpä sinne takaisin.
Puolen tunnin kuluttua he olivat jälleen kaariportin luona. Clare pyysi Tessiä odottamaan portilla, kunnes hän kävisi katsomassa, oliko talossa asukasta.