Tess istuutui nurmikolle portin korvaan, ja Clare hiipi taloa kohti. Hän viipyi pitkän aikaa, ja kun palasi, niin Tess oli sanomattoman huolissaan, ei itsensä vuoksi, vaan hänen. Clare oli saanut tietää muutamalta pojalta, että talosta piti huolta vain muuan vanha vaimo ja hän kävi ainoastaan kauniilla ilmalla avaamassa ja sulkemassa ikkunoita. Hän tulisi niitä sulkemaan auringonlaskun aikaan.
— Alhaalla olevasta ikkunasta pääsemme sisään ja nukumme täällä, sanoi
Clare.
Tess astui epäröiden rakennuksen luo; ikkunoiden edessä oli luukut, niin ettei kukaan voinut heitä nähdä. Oven vieressä oleva ikkuna oli auki. Clare kiipesi sisään ja auttoi Tessin perästään.
Lukuunottamatta eteistä kaikki huoneet olivat pimeässä. He astuivat portaita ylös. Täälläkin olivat ikkunaluukut tarkasti kiinni; tuuletusta ei ainakaan tänä päivänä oltu erittäin huolellisesti toimitettu, sillä ainoastaan yksi ikkuna eteisessä ja toinen yläkerran takaseinällä oli auki. Clare avasi jonkun suuren huoneen oven, hamusi sen poikki ja raotti ikkunaluukkuja pari tuumaa. Kimppu auringonsäteitä sukaisi huoneeseen valaisten raskaita, vanhanaikaisia huonekaluja, punaisia damastiuutimia ja suunnattoman suurta nelipatsaista sänkyä, jonka kattoon oli leikattu juoksevia vartaloita, esittäen nähtävästi Atalantan kilpajuoksua.
— Viimeinkin saamme levätä, sanoi Clare laskien permannolle matkalaukkunsa ja ruokakäärönsä.
He olivat hiljaa kuin hiiret, kunnes talonvartija tulisi ikkunoita sulkemaan. Varovaisuuden vuoksi Angel pani luukut tarkasti kiinni, jos vaimo sattuisi avaamaan heidän huoneensa oven. Kuuden ja seitsemän välillä hän tulikin, mutta ei käynyt siinä kylkirakennuksessa, jossa he olivat. He kuulivat hänen sulkevan ikkunat, panevan ne säppiin, lukitsevan oven ja menevän tiehensä. Sitten Clare päästi taas kipenen valoa sisään ikkunasta, he aterioivat toisen kerran, kunnes vähitellen kietoutuivat yön varjoihin, joita eivät kyenneet hälventämään, heillä kun ei ollut kynttilää.
58.
Yö oli harvinaisen juhlallinen ja rauhaisa. Kun päivä alkoi sarastaa, niin Tess kertoi miehelleen, kuinka tämä oli kävellyt unissaan, kantaen häntä sylissään virran yli ja pannen vaaralle alttiiksi heidän kummankin hengen, sekä kuinka Angel oli asettanut hänet luostarin raunioiden luona olleeseen kivikirstuun.
— Mikset puhunut siitä seuraavana päivänä? kysyi Angel. Se olisi poistanut paljon väärinkäsitystä ja onnettomuutta.
— Älä ajattele menneisyyttä, hän vastasi. Minä en ajattele muuta kuin nykyhetkeä. Miksipä ajattelisimmekaan? Kuka tietää, mitä huomispäivä tuo tullessaan.