— Hyvästi, isä, sanoi Tess epävarmalla äänellä.
— Hyvästi, tyttöni, vastasi Sir John, nostaen päätään hieman unen tuhkerossa, sillä hän oli ottanut pikku ryypyn päivän kunniaksi. — Toivonpa, että nuorta ystävääni miellyttää näin sievä näyte omaa vertansa. Sanohan hänelle, Tess, että kun kerran olemme menettäneet entisen suuruutemme, niin minä myyn hänelle arvonimen ja myynkin kohtuullisesta hinnasta.
— Ei alle tuhannen punnan, huudahti lady Durbeyfield.
— Sano, että tuhannella punnalla minä sen annan. No tuota, kun tarkemmin ajattelen, niin voin sen myydä halvemmastakin. Hän kyllä hankkii nimelle suurempaa loistoa kuin minä, mies poloinen. Sata puntaa, olkoon menneeksi! Mutta en minä viitsi tinkiä pikku asioista — annan sen viidelläkymmenellä — kahdellakymmenellä punnalla! No niin, kaksikymmentä puntaa, se on viimeinen hinta. Lempo soikoon, kunniakas suku merkitsee jotain — en myy penniäkään huokeammasta!
Tessin silmät olivat kyynelissä ja ääni tuntui pettävän, niin ettei hän voinut lausua ilmi haikeita tunteitaan. Hän kääntyi pois ja astui ovesta ulos.
Niin äiti ja lapset menivät yhdessä Tessiä saattamaan. Lapset riippuivat Tessin käsipuolissa ja katsoivat tuon tuostakin häneen miettivästi, niinkuin johonkin, jonka piti ryhtyä suuria asioita tekemään. Äiti tuli perästä nuorimman kera; koko ryhmä muodosti taulun, joka esitti puhdasta kauneutta, sivullaan viattomuus ja takanaan matalamielinen turhamaisuus.
He kulkivat tietä pitkin, kunnes saapuivat kummun rinteelle, jonka laella hakijan oli määrä olla Tessiä vastassa; tämä oli valittu yhtymäpaikaksi, jotta hevoselta säästyisi viimeinen mäki. Kaukana, lähimpäin kukkulain takana, taittoi harjanteitten tasaisen linjan Shastonin kivitalot. Tiellä ei näkynyt ketään, lukuunottamatta poikaa, joka oli lähetetty edeltä ja istui käsirattailla, joissa oli Tessin koko maallinen omaisuus.
— Odotetaan tässä vähän, kai se hakija kohta tulee, sanoi mrs
Durbeyfield. Tuolla näkyy tulevankin.
Hevosmies oli äkkiä pistäytynyt näkyviin likimmän töyryn takaa ja pysähtynyt pojan luo. Äiti ja lapset päättivät kääntyä tästä takaisin. Sanottuaan kiireiset jäähyväiset Tess läksi astumaan mäen rinnettä.
He näkivät hänen valkoisen vartalonsa lähenevän rattaita, joille hänen arkkunsa jo oli nostettu. Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt rattaiden luo, porhalsi tietä toinen ajaja ja pysähtyi Tessin eteen, joka katsahti ylös ylen hämmästyneenä.