— Älä liikuta käsivarttani! Voimme pian lentää tiepuoleen. Pidä kiinni vyötäisistäni.
Tess tarttui hänen vyötäisiinsä, ja niin he pääsivät mäen alle.
— Pelastuimme toki, luojan kiitos, mokomasta hullutuksesta, huudahti
Tess kasvot tulipunaisina.
— Hyi, Tess, oletko vihoissasi? kysyi D'Urberville.
— Olen kyllä.
— Ei sinun tarvitse noin kiittämättömänä irrottaa käsiäsi minusta, juuri kun vaara on ohitse.
Tess ei ollut ajatellut, mitä oli tehnyt, oliko se mies vai nainen, kivi vai kanto, johon hän tahtomattaan oli tarttunut. Hän istui jäykkänä vastaamatta mitään, ja niin he saapuivat toisen mäen päälle.
— No nyt uudelleen, sanoi D'Urberville.
— Ei, ei, olkaa nyt vähän järkevämpi, rukoili Tess.
— Mutta kun kerran ollaan korkeimmalla kukkulalla koko näillä seuduin, niin täytyyhän alaskin päästä, väitti hän vastaan.