Minkä vuoksi tähän ihanaan kudokseen, herkkään kuin lukinseitti ja valkoiseen kuin lumi, oli määrätty painettavaksi niin karhea kuosi; minkä vuoksi niin usein tapahtuu, että karhea näin ottaa omakseen hienomman, väärä mies naisen ja väärä nainen miehen? Sitä arvotusta ovat monet filosoofit vuosituhansia turhaan koettaneet selittää. Tessin onnettomuudessa saattaa kenties arvella koston piilleen. Sillä epäilemättä jotkut hänen pantsaripukuisista esi-isistään olivat juomingeista palatessaan kohdelleet aikansa talonpoikaistyttöjä samalla tavoin, ehkä armottomamminkin. Mutta vaikka jumalista tuntuneekin aivan oikeudenmukaiselta rangaista lapsia isäin pahoista teoista, niin ei tavallisten ihmisten oikeudentunto voi sitä hyväksyä; eikä se siis paranna asiaa.
Tessin vertaiset näillä seuduin sanovat aina kohtaloon uskovalla tavallaan: "Se oli sallittu". Siinäpä juuri onnettomuus olikin. Pohjaton kuilu erotti tämän perästä sankarittaremme hänen aikaisemmasta itsestään, siitä mikä hän oli lähtiessään äitinsä luota koettamaan onneaan Trantridgen kanalassa.
TOINEN VAIHE.
VIATTOMUUDEN MENTYÄ.
12.
Kori oli raskas ja mytty suuri, mutta hän raastoi niitä mukanaan, aivan kuin henkilö, joka ei murehdi aineellisista asioista. Välistä hän pysähtyi levähtämään jonkun portin tai veräjän kupeessa, kohotti sitten koria ylemmä pyöreälle käsivarrelleen ja jatkoi matkaansa.
Oli sunnuntai-aamu lokakuun loppupuolella noin neljä kuukautta siitä, kun Tess saapui Trantridgeen ja muutamia viikkoja hänen öisestä ratsastuksestaan salossa. Päivä oli juuri alkanut sarastaa, ja hänen takanaan taivaanrannalla värehtivä hohde valaisi harjua, jota kohti hän suuntasi askelensa ja jonka poikki hänen oli mentävä tullakseen syntymäpaikoilleen. Rinne kohosi verkalleen tällä puolen, ja maaperä ja koko luonto oli täällä erilainen kuin Blakemoren laaksossa. Ihmisten luonne ja puhetapakin oli täällä hiukan toisenlainen, huolimatta rautatien tasottavasta vaikutuksesta; niin että Tessin mielestä oli hänen kotinsa tuntunut olevan hyvin kaukana, vaikka sinne oli vain kolmen peninkulman matka Trantridgesta. Blakemorelaiset kävivät kauppaa lännessä ja pohjoisessa, matkustivat, kosivat ja menivät naimisiin länsi- ja pohjoispuolella olevilla paikkakunnilla; tämän puolen asukkaat taas olivat yhteydessä eteläisten ja itäisten paikkakuntien kanssa.
Tuota samaa rinnettä alas oli D'Urberville kiidättänyt häntä niin tulista vauhtia kesäkuussa. Tess astui loppumatkan pysähtymättä ja saavuttuaan huipulle silmäsi alapuolella olevaa tuttua, vihreätä maailmaa, joka nyt oli puoleksi usvassa. Aina se näytti täältä viehättävältä, mutta nyt se tuntui Tessistä kamalan kauniilta, sillä viime näkemästään hän oli oppinut tietämään, että käärme sähisee lintujen laulupaikoilla, ja tämä opetus oli kokonaan muuttanut hänen elämänkäsityksensä. Peräti toisena kuin tuona yksinkertaisena tyttönä, jollainen hän kotonaan oli ollut, seisoi hän nyt ajatusten painamana paikoillaan ja kääntyi katsomaan taakseen. Hän ei saattanut katsoa eteenpäin kotilaaksoonsa.
Tess näki kaksipyöräisten ajopelien kohoavan valkoista tietä, jota hän itse juuri oli kavunnut. Rattaiden vieressä astui mies, joka viittoi hänelle kädellään, ikäänkuin käskien odottamaan.
Hän totteli merkkiä sanomattoman rauhallisesti, ja ennen pitkää oli mies rattaineen hänen vierellään.