— Mutta kenties se on hänelle aivan samantekevää, jos teette sen tai olette tekemättä… Onko se samantekevää? Älkää Herran tähden puhuko kuin pyhimys syntiselle, vaan niinkuin te mieskohtaisesti puhuisitte minulle, minulle poloiselle!
Kuinka pastori sai vastauksensa sopusointuun ankaroiden periaatteiden kanssa, joita hänen mielestään tuli noudattaa näissä asioissa, sitä ei maallikko kykene käsittämään, joskin hän voi antaa anteeksi puuttuvan yhtäpitäväisyyden. Hieman liikutettuna hän sanoi tässäkin tapauksessa:
— Se on aivan samantekevää.
Ja niin vietiin lapsi iltamyöhällä kirkkotarhaan pienessä, saalilla peitetyssä tavaralaatikossa ja kätkettiin lyhdyn valossa hautaan, jonka kaivamisesta haudankaivaja sai shillingin ja haarikan olutta. Lapsi haudattiin tuohon Jumalalle erotetun alueen ryteikkönurkkaan, missä Hän antaa viholaisten kasvaa, ja mihin kuopataan kaikki kastamattomat lapset, juopporentut, itsemurhaajat ja muut, joiden otaksutaan joutuvan kadotukseen. Mutta huolimatta kolkosta ympäristöstä Tess kyhäsi kahdesta päreestä rihman avulla pienen ristin, koristi sen kukilla ja pisti sen haudalle pään puoleen, tultuaan eräänä iltana muiden näkemättä kirkkotarhaan. Jalkapuolelle hän pisti myös kukkavihkon vesiastiassa, jotta se pysyisi elossa. Mitäpä siitä, että joku välinpitämätön katselija saattoi lukea astian kupeesta sanat: "Keelwellin Marmelaadia?" Äidinrakkauden silmä ei sitä huomannut korkeampiin asioihin kiihtyneenä.
15.
"Kokemuksen avulla", sanoo Roger Ascham, "me löydämme kiertäessämme lyhyemmän tien." Mutta usein pitkä vaellus tekee meidät kykenemättömiksi kulkemaan edemmäksi, ja mitä hyötyä on meillä silloin kokemuksestamme? Tess Durbeyfieldin kokemus oli tällaista hyödytöntä laatua. Hän oli lopultakin oppinut, mitä hänen oli tehtävä; mutta kukapa nyt enää hyväksyisi sitä?
Jos hän olisi ennen D'Urbervillein luoksi menoaan noudattanut ahkerasti määrättyjä mietelmiä ja elämänohjeita, jotka hän tunsi kuten maailma yleensäkin, niin ei hän olisi koskaan joutunut petetyksi. Mutta Tess — yhtä vähän kuin kukaan muukaan — ei kyennyt tajuamaan kultaisten mietelmäin koko totuutta silloin, kun niistä vielä saattaa olla hyötyä. Hän — ja niin moni muu — olisi saattanut Pyhän Augustinuksen kera lausua Jumalalle: "Sinä olet neuvonut meille paremman tien, kuin minkä olet sallinut meidän valita".
Tess vietti talven kotonaan; hän höyhensi lintuja, syötti kalkkunoita ja hanhia tai ompeli vaatteita siskoilleen ja veikoilleen D'Urbervillen hänelle antamista koreista pukimista, joita hän nyt halveksi. Hänen puoleensa ei hän koskaan tahtonut kääntyä. Mutta usein hän pani kätensä niskaansa ja istui mietteissään, kun toiset luulivat hänen olevan kovassa työssä. Filosoofin tyyneydellä hän pani merkille päiviä, sikäli kuin ne vierivät vuoden kuluessa; hän muisti onnettoman yön Trantridgen ajoilta, taustana synkkä metsä, muisti lapsen syntymä- ja kuolinpäivän, myöskin oman syntymäpäivänsä ja muut päivät, jolloin hänelle jotain merkittävämpää oli tapahtunut. Katsellessaan muutamana iltana peilistä kauneuttansa hänelle johtui äkkiä mieleen, että tulossa oli vielä muuan päivä, toisia tärkeämpi: hänen oma kuolinpäivänsä, jolloin hänen kauneutensa lakastuisi, päivä, joka piili salassa ja huomaamatonna vuoden muiden päivien joukossa, joka ei antanut merkkiä eikä ääntä vuosittain ohi mennessään, mutta joka kuitenkin oli niiden joukossa.
Milloin se tulisi? Miksei häntä vapisuttanut ajatellessaan tuon päivän tuloa? Jolloinkin tulevaisuudessa hänen tuttavansa sanoisivat: "Tänä päivänähän se Tess Durbeyfield raukka kuoli", sanoisivat eivätkä ajattelisi sen enempää. Tuosta päivästä, jolloin hänen elämänsä päättyisi kaikiksi ajoiksi, ei hän tiennyt mitään, ei millä viikolla, missä kuussa, minä vuodenaikana tai minä vuotena se tulisi olemaan.
Ja näin, melkein kuin yhdellä hyppäyksellä, Tess muuttui nuoresta tytöstä kypsyneeksi naiseksi. Syvät ajatukset kuvastuivat usein hänen kasvoillaan, ja äänessä oli surumielinen sointu. Silmät suurenivat ja saivat kaunopuheisemman ilmeen. Hänen ulkomuotonsa oli kaunis ja kiehtova, viime aikojen kovat kokemukset eivät olleet hänen sieluaan vahingoittaneet. Ilman maailman tuomiota nuo kokemukset olisivatkin olleet hänelle vain hyvä koulu.