Hänen eteensä leviävä maisema ei ollut kenties niin loistavan kaunis kuin Blakemoressa, mutta iloisemmalta se tuntui. Siltä puuttui kyllä kilpailijansa sinervyyttä, sen mutaista maaperää ja väkevää tuoksua, mutta ilma oli täällä kirkasta, raikasta ja puhdasta. Laaksossa virtaava Froom-joki, joka tuotti virkistystä noiden kuuluisain meijerein niityille ja lehmille, ei juossut niinkuin Blakemoren virrat. Ne kulkivat verkalleen, raskaasti, ja varomaton kahlaaja saattoi helposti vaipua niiden liejuiseen pohjaan, kadoten sinne ikipäiviksi. Froomin vedet olivat kirkkaat kuin puhdas elämänvirta, jonka evankelista näki, ja vikeviä kuin pilvenvarjot ja niissä oli paikoitellen kivipohjaisia matalia kohtia, joissa vesi liristen rupatteli kaiken päivää taivaalle. Täällä niissä kasvoi kurenmiekkoja, siellä leinikköjä.
Joko kirkas, kevyt ilma tai tieto siitä, että hän oli uudessa ympäristössä, missä kateelliset silmät eivät häntä pälyneet, saattoi Tessin mielen sangen pirteäksi. Hänen toiveensa tuntuivat sekaantuvan auringonsäteiden kera valojuovaksi, joka seurasi häntä, kun hän asteli eteenpäin vasten leppoista etelätuulta. Joka leyhkässä soi hänelle ystävällinen ääni, ja joka linnun liverryksessä tuntui riemu helkkyvän.
Viime aikoina hänen muotonsa oli vaihdellut aina sen mukaan kuin hänen mielialansakin: milloin se oli kaunis, milloin jokapäiväinen, riippuen siitä olivatko ajatukset iloisia vai surullisia. Toisin ajoin hän oli kukoistava ja virheetön, toisin ajoin kalpea ja surkean näköinen. Kukoistaessaan hän tunsi vähemmän kuin ollessaan kalpea, sillä hänen täydellisempi kauneutensa oli sopusoinnussa hänen vähemmän ylevän mielialansa kanssa, kiihkeämpi mieliala taasen vähemmän täydellisen kauneuden kanssa. Ruumiilliselta kannalta katsottuna hänellä oli nyt paras ulkomuotonsa astuessaan eteenpäin vasten etelätuulta.
Kaikkia elollisia olentoja, alhaisimmasta korkeimpaan asti, vallitsee vastustamaton, yleinen, tahdoton taipumus löytää jostain suloista nautintoa, ja se oli lopulta temmannut Tessinkin mukaansa. Olihan hän vasta ainoastaan kahdenkymmenenvuotias nuori nainen, joka vielä kehittyi sekä tunteisiinsa että järkeensä nähden; eikä siis voinut olla mahdollista, että mikään tapaus olisi tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen, ettei aika saattaisi sitä hälventää.
Ja niin hänen ilonsa, hänen kiitollisuutensa ja toivonsa kasvoi yhä suuremmaksi. Hän koetti laulaa useita lauluja, mutta havaitsi ne riittämättömiksi ilmaisemaan tunnelmaansa, kunnes hänelle viimein juohtui mieleen psalmi, jota hän usein oli laulanut sunnuntai-aamuin, ennenkuin oli tiedonpuusta syönyt, ja hän veisasi:
"Oi, sinä aurinko ja kuu… Oi, te tähdet ja viheriäinen maa … te ilman linnut … metsän pedot … ihmisten lapset … siunatkaa Herraa, ylistäkää häntä ja kiittäkää häntä ijankaikkisesti!"
Äkkiä hän keskeytti laulunsa ja virkkoi matalalla äänellä: — Mutta kenties en vielä tunnekkaan Herraa täydellisesti.
Ja ehkäpä tämä puolittain tiedoton runokatkelma oli monoteistiseen muotoon puettu fetishistinen ilmaus. Naiset, joiden parhaimpina seuralaisina ovat luonnon ilmiöt ja voimat, säilyttävät sielussaan paljon enemmän kaukaisten esi-isäinsä pakanallista mielikuvitusta kuin sitä järjestelmäksi sovitettua uskontoa, jota myöhempinä aikoina on opetettu heidän rodulleen. No, vihdoin Tess kuitenkin löysi tunteilleen sopivan ilmaisumuodon tuossa vanhassa Herran siunauksessa, jota hän oli kuiskaillut lapsuudestaan asti, ja se riitti.
Se seikka, että hän saattoi tuntea niin suurta tyytyväisyyttä tämän vähäpätöisen alun johdosta, joka merkitsi vain mahdollisuutta päästä riippumattomaan asemaan, oli Durbeyfieldeiltä peritty luonteenominaisuus.
Tess tosin tahtoi kulkea rehellisesti maailmassa, kun taas hänen isänsä ei sitä erikseen harrastanut; mutta isäänsä hän muistutti siinä, että tyytyi pienempiin ja lähelläoleviin päämäärin, ja myöskin siinä, ettei hänellä ollut halua raskaisiin ponnistuksiin saavuttaakseen niin vähäistä yhteiskunnallista asemaa kuin mikä olisi ollut mahdollista muinoin mahtavan D'Urbervillein suvun perin rappeutuneille jälkeläisille.