"Onko tänne äskettäin saapunut nuori, tuskin yhdeksäntoista ikäinen naishenkilö hieman vanhemman herrasmiehen seurassa?" kysyi vanha herrasmies kiireesti. "Miehen kasvot ovat melkein kokonaan sileiksi ajellut, hän näyttää oopperalaulajalta ja nimittää itseään Smithozziksi."
"Me olemme saaneet äsken vieraita", vastasi isäntä sellaisella äänellä kuin olisi saapunut vähintään parikymmentä, sillä hän ei halunnut ilmaista, miten riutuvaa elämää hänen majatalonsa talvisaikaan vietti.
"Muistatteko niitten joukossa kaksi sellaista henkilöä kuin mainitsemani mies — jonkinlainen barytoni?"
"Hotellissani asuu nuori pariskunta; mutta minä en voi mennä sanomaan mitään herrasmiehen äänestä."
"Ette tietenkään. Minä olen ihan sekaisin. Saapuivatko he korivaunuissa, kaikin puolin huonosti varustettuina?"
"He saapuivat vaunuissa, kuten useimmat vieraamme."
"No niin. Minun täytyy heti päästä heitä tapaamaan. Anteeksi, että esiinnyn näin kursailematta. Viekää meidät heidän huoneeseensa."
"Mutta te unohdatte, sir, että nämä kenties eivät olekaan teidän tavoittamanne henkilöt. Olisi tuhmaa, jos sallisin teidän häiritä heitä kesken ateriaa. Ehkäpä menettäisin siten kaksi hyvää vierasta."
"Olette oikeassa, epäilemättä. He kukaties eivät olekaan meidän etsimämme henkilöt Minä huomaan, että levottomuuteni saa minut tekemään liian äkkinäisiä päätelmiä!"
"Kaikesta päättäen minä kumminkin uskon, että olemme oikeassa, setä Quantock", virkkoi nuori mies, joka siihen mennessä ei ollut sanonut sanaakaan. Isännän puoleen kääntyen hän jatkoi: "Ei liene saapunut niin paljon matkustavaisia tämäniltaisen, hieman epämiellyttävän sään vallitessa, että olisitte voinut kerrassaan unohtaa, kuinka pariskunta saapui ja miten rouvashenkilö oli puettu?" Hän puhutteli isäntää tyynesti ja kylmästi, hieman ivallisesti.