"No niin", jatkoi aviomies täysin tyynenä, "mehän emme tarvitse mitään paraatia, mitään joutavuuksia, ymmärrättehän? Voimme kai tulla toimeen ilman sekundantteja?"
Signor nyökkäsi kevyesti.
"Tunnetteko hyvin nämä seudut?" jatkoi James-serkku samaan tyyneen ja hiljaiseen tapaan. "Ellette te tunne, niin minä tunnen. Tuolla virran reunalla vuorenrotkossa on tasainen hiekkatanner, kyllin avoin, jotta kuutamo pääsee sitä valaisemaan. Sinne johtaa virran tätä rantaa pitkin kallioon hakattu tie, ja me voimme helposti päästä sinne. Me — me molemmat — menemme sinne, mutta vain toinen meistä palaa takaisin. Ymmärrättekö?"
"Varsin hyvin."
"Ehkäpä sitten lähdemme; mitä pikemmin se on tehty, sitä parempi. Me voimme ennen lähtöämme tilata illallisen — illallisen kahdelle henkilölle; sillä vaikka meitä, nyt on kolme — —"
"Kolme?"
"Niin, te, minä ja hän — —"
"Aivan oikein."
"— — niin kohta meitä on vain kaksi, joten me, kuten sanottu, tilaamme illallisen kahdelle, nuorelle ladylle ja yhdelle herrasmiehelle. Se meistä, joka tulee takaisin, koputtaa hänen ovelleen ja pyytää hänet mukaansa illalliselle — sillä hän ei ole poistunut talosta. Mutta nyt emme saa häntä säikyttää, ja ennen kaikkea on pidettävä huolta siitä, ettei palvelusväki näe meidän lähtevän ulos. Näyttäisi oudolta, kun kaksi lähtee ja vain yksi tulee takaisin! Ha, ha!"
"Ha, ha, aivan niin!"