"Oivallista, sir!" virkkoi isäntä, joka yhä oli tämän vieraan puolella noita kahta vastaan, joista hänellä oli ollut pelkkää vaivaa ja jotka eivät, olleet maksaneet muuta kuin hevosten rehun. "Kyllä rakkaus keinon keksii. Toivotan teille onnea, sir!"
Signor Smithozzi lähti yläkertaan ja löysi seurusteluhuoneesta Lauran, joka oli hänen poissaollessaan hiipinyt pois viereisestä pimeästä makuuhuoneesta. Lauran silmät olivat itkettyneet ja kasvojenilme levoton.
"Miten on laita? Missä hän on?" kysyi hän huolissaan.
"Kapteeni Northbrook matkusti takaisin kotiinsa. Hän sanoi puolestaan jättävänsä sinut oman onnesi nojaan."
"He siis ovat minut kokonaan hyljänneet! Ja unohtavat minut, eikä kukaan enää minusta välitä!" Hän alkoi jälleen itkeä.
"Paremmin ei olisi voinut käydä. Kaikki on nyt niinkuin ennen heidän aiheuttamaansa häiriötä. Mutta Laura, sinun olisi pitänyt ilmaista salainen avioliittosi — vaikka se nyt onkin yhdentekevää; se tulee luonnollisesti purettavaksi. Sinä olet nyt les—, niin, oikeastaan sinä olet leski."
"Ei hyödytä mitään, jos moitit minua vanhoista asioista. Mitä minun nyt on tehtävä?"
"Me matkustamme nyt heti Cliff-Martiniin. Kuluneiden kolmen tunnin aikana hevonen on levännyt riittävästi, joten se voi vaivatta vielä juosta kuusi peninkulmaa. Ennen puoltayötä olemme jo Cliff-Martinissa, ja sieltä löytyy epäilemättä majataloja, jotka ovat vielä avoinna. Siellä me aamulla varhain myymme hevosemme ja rattaamme jatkaaksemme matkaa vuokravaunuissa Downstapleen. Kunhan pääsemme junaan, niin olemme pelastetut."
"Minä suostun mihin hyvänsä", virkkoi Laura mitään pahaa aavistamatta.
Kymmenen minuutin kuluttua oli hevonen valjaissa ja lasku maksettuna. Lady puki kuivat päällysvaatteet yllensä ja matkaa jatkettiin. Peninkulman verran kuljettuaan he huomasivat välkkyvän valon edessään. "Mitä tuo voinee merkitä?" ihmetteli barytoni, jonka käytös oli alkanut muuttua hermostuneeksi; jokainen ääni ja näky sai hänet kääntämään päänsä.