Laura huokasi, mutta se ei auttanut; päivä kului vitkalleen, ankarasti Lauraa rasittaen ja suoden Jamesille tavanmukaisen lisän uusia voimia.
Seuraavana aamuna Laura uudisti kysymyksensä katsoen miestään suoraan silmiin niin epätoivoisesti kuin olisi koko hänen elämänsä riippunut hänen vastauksestaan.
"Minä olen harkinnut", vastasi James.
"Ah!"
"Meidän täytyy erota."
"Voi, James!"
"Minä en voi antaa sinulle anteeksi; ei kukaan mies voisi sitä tehdä. Olen tallettanut sinua varten riittävät varat, niin että voit viettää huoletonta elämää, tekipä isäsi mitä tahansa. Minä aion myydä koko omaisuuteni ja hävitä tältä maapallon kulmalta."
"Onko päätöksesi järkähtämätön!" kysyi Laura toivottomana. "Minulla ei ole ketään, joka v-v-välittäisi — —"
"Päätökseni on järkähtämätön", vastasi James lyhyesti. "On parasta, että eroamme täällä. Sinä palaat isäsi luo. Minulla ei ole mitään syytä seurata sinua, koska minun läsnäoloni ainoastaan estäisi sitä anteeksiantoa, joka luultavasti tulee osaksesi, jos palaat yksin. Me sanomme toisillemme hyvästi kolmen päivän kuluttua. Toivon voivani silloin matkustaa."
Surun murtamana vetäytyi Laura huoneeseensa. Hänen miehensä kulutti jäljelläolevat kolme päivää kirjoittaen kirjeitä ja järjestellen asioitaan, mutta virkkoi vaimolleen tuskin sanaakaan. Heidän lähtöpäivänsä valkeni, mutta ennenkuin oli ehditty valjastaa hevoset, joiden piti kuljettaa heidät eri suuntiin, kauas toisistaan ja luultavasti iäksi, saapui aamun posti.