Hänestä oli niin tärkeätä tässä suhteessa kunnioittaa miesvainajansa tunteita, että hän kirjoitti vävylleen kirjeen, jossa ilmoitti Bettyn jäävän kotiin yhdeksänteentoista syntymäpäiväänsä saakka, osaksi siitä syystä, että hän suri isänsä kuolemaa, osaksi isän ilmaisemien toivomusten takia.
Stephen Reynardia kenties olisi aikaisemmin voitu jossakin määrin moittia käyttäytymisestään naimisasiassa; nyt hän pikemmin ansaitsi sääliä. Ensinnä Bettyn itsepintaisuus, nyt hänen äitinsä katumuksellinen mielenmuutos; se totisesti riitti saamaan suunniltaan kenen tahansa. Niinpä hän kirjoitti leskelle sellaiseen sävyyn, että näiden ennen hyvien ystävien välit alkoivat käydä hieman kylmemmiksi. Mutta koska hän tiesi, että hänen oli vaimo voitettava, eikä vaadittava ja että Phelipsonit olivat lähettäneet poikansa merille, päätti hän taipua eräisiin myönnytyksiin, palata Lontooseen ja pysytellä kokonaan loitolla Bettystä ja hänen äidistään, jotka jäivät maalle. Kaupungissa häntä lievästi ahdisti tauti, jonka hän oli saanut Bettyä suudellessaan. Kirjeissään hän kumminkin varoi huomauttamasta, että sairaus oli lievää laatua, joten Betty pakostakin sääli häntä ja joutui puolestaan kirjoittamaan melkoista ystävällisemmin kuin sitä ennen.
Kokemansa vastustuksen vuoksi Reynard oli vähitellen todella oppinut rakastamaan Bettyä — omalla lempeällä, tyynellä ja luotettavalla tavallaan, sillä tavalla, joka kenties ajan pitkään on parhaiten omansa tekemään naisen avioliitossa onnelliseksi, joskaan ei ylen autuaaksi. Oli perin kiusallista, että mrs Dornell niin liioitellen noudatti miehensä lausumaa toivomusta, mutta hän ei halunnut ryhtyä avoimesti sitä rikkomaan. Hän kirjoitti Bettylle helliä kirjeitä ja ilmoitti pian, että hänellä oli pieni yllätys hänen varalleen. Salaisuus oli se, että kuningas oli suvainnut erään sukulaisen kautta ilmoittaa aikovansa tarjota hänelle paroonin arvonimen. Miellyttääkö Bettyä nimi Ivell? Sitäpaitsi oli hänellä aihetta otaksua, että arvo muutaman vuoden kuluttua vaihtuisi kreivin arvoon, jota varten Wessexin nimi tuntui hänestä perin sopivalta, koska suuri osa heidän tiluksiaan sijaitsi mainitussa piirissä. Niinpä hän nyt pyysi saada kolmannen kerran tarjota sydämensä lady Ivellille, tulevalle Wessexin kreivittärelle.
Hän ei lisännyt, vaikka olisi voinut sen tehdä, kuinka suuressa määrin tämän toivotun päämäärän saavuttamista olivat edistäneet King's-Hintockissa ja muualla sijaitsevat suuret tilukset, jotka kuuluivat perintöosana Bettylle ja hänen jälkeensä hänen lapsilleen.
En voi sanoa, missä määrin nuo luvassaolevat arvonimet vaikuttivat Bettyn tunteisiin, sillä hän kuului niihin sulkeutuneisiin luonteisin, jotka eivät milloinkaan ilmaise toisille sydämensä sisimpiä aivoituksia. Joka tapauksessa on varmaa, ettei hän ollut osannut sellaista kunniaa odottaa. Ei käynyt myöskään kieltäminen, että Stephen oli osoittanut hänelle suurta ystävällisyyttä, suvaitsevaisuutta, jopa jalomielisyyttäkin antaessaan anteeksi ohimenevän kiintymyksen, jota hän olisi voinut täydellä syyllä paheksua, olkoonpa että myönnettiinkin julmaksi se menettely, jonka nojalla Betty oli joutunut naimisiin ennenkuin kykeni tajuamaan siitä johtuvia seurauksia.
Surren ja katuen sitä rakkaudetonta elämää, jota oli elänyt karhean mutta avosydämisen aviopuolisonsa keralla mrs Dornell teki nyt miehensä jokaisesta päähänpistosta uskonkappaleen ja oli yhä sillä kannalla, ettei vävy saanut asettua asumaan Bettyn kanssa ennenkuin isän kuolemasta oli kulunut vähintään vuosi, jolloin tyttö ei vieläkään olisi yhdeksäntoista vuoden ikäinen. Siihen mentäessä Stephenin oli tyydyttävä kirjeenvaihtoon.
"Hän joutuu odottamaan aika kauan", sanoi Betty eräänä päivänä.
"Mitä?" huudahti äiti. "Sinäkö sen sanoit? Etkö välitä enempää rakkaan isäsi — —"
"Tietysti se on aivan oikein", virkkoi Betty, "en tahdo sitä kieltää.
Minä vain ajattelin, että — että — —"
Määrätyn odotusajan pitkinä hitaina kuukausina äiti harjoitti huolellisesti Bettyä hänen tuleviin velvollisuuksiinsa. Antaen nyt täyden arvon rakkaan vainajansa monille hyveille hän korjautti King's-Hintockin kirkon ja perusti hyväntekeväisyysyhdistyksiä kaikkiin sennimisiin kyliin, hamaan Little-Hintockiin asti, joka oli useitten peninkulmien päässä.