"William", virkkoi hän, "minä olen tullut sinun luoksesi, mutta en, kuten luulet, pelastaakseni itseni. Miksi, voi miksi sinä yhä tuotat meille surua kannattamalla väärää asiaa?"
"Älä sano niin", vastasi veli. "Jos totuus piilee lähteen pohjalla, niin miksi otaksut oikeuden viihtyvän ylhäisillä paikoilla? Minä puolustan oikeutta, maksoi mitä maksoi. Luovuta linna, Anna; sinä olet sisareni, pakene ja pelasta henkesi!"
"En milloinkaan!" vastasi hän. "Aiotko todellakin panna täytäntöön suunnitelmasi ja jaoittaa linnan maan tasalle?"
"Epäilemättä tulen sen tekemään. Mitäpä muuta tekemistä luulet näillä joukoilla olevan?"
"Niinpä löydät sisaresi ruumiin valloittamistasi raunioista!" virkkoi sisar. Lisäämättä sanaakaan hän käänsi veljelleen selkänsä ja lähti pois.
"Anna — jää luokseni!" kehoitti veli. "Veri on vettä sakeampaa, ja eihän teillä, miehelläsi ja sinulla, ole enää mitään yhteistä."
Sisar vain pudisti päätänsä tahtomatta häntä kuunnella. Sitten hän riensi ulos, nousi satulaan ja palasi linnaan samoinkuin oli sieltä tullut. Kuinka monta kertaa olenkaan kuvaillut mieleeni tämän kohtauksen ratsastaessani koirineni saman kentän poikki!
Sisar ratsasti yli kentän ja välillä olevan alueen painuen pian vallinsarven taakse. Veli, joka ei enää nähnyt edes hänen hevosensa valkoista häntää, alkoi tuntea sisarensa vuoksi entistä ankarampaa pelontuskaa. Hän moitti itseään, ettei ollut pidättänyt sisarta väkisin luonaan, mietti miettimistään hänen sanojaan kysyen itseltään, eikö sisar ollut vakaumusta arvokkaampi ja eikö olisi ollut luonnollisempaa pysyä hänen kohtalotoverinaan.
Piirittäjäin vitkastelun sanotaan johtuneen yksinomaan päällikön epäröinnistä. Hän jäi linnan edustalle, yritti suorittaa joitakin sotaliikkeitä ja hieroi sopimusta linnan päällikön kanssa, jolla oli melkoista vähempi määrä väkeä käytettävänään. Hänen mieleensä ei johtunut, että nuori lady Baxby, hänen sisarensa, oli jokseenkin samanlaisessa mielentilassa. Veljen tuttu ääni ja silmät, jotka olivat väsyneet ja kiusaantuneet sotilaselämästä ja tämän onnettoman kahakan aiheuttamista suruista, nousivat iltapäivän kuluessa alinomaa hänen näkyviinsä. Ja päivän kalvetessa illaksi hän muuttui yhä suopeamielisemmäksi parlamenttia kohtaan, vaikka ainoina perusteluina olivat perhesiteet.
Hänen miehensä, kenraali, lordi Baxby oli matkoilla maan itäosassa, mutta odotettiin kaiken päivää palaavaksi, sillä oli lähetetty sananviejä ilmoittamaan hänelle mitä kotona oli tapahtunut. Hän saapuikin vihdoin illan suussa tuoden mukanaan odottamattoman paljon apuväkeä. Hänen veljensä vetäytyi silloin eräälle Ivellin luona sijaitsevalle kukkulalle, neljän viiden peninkulman päähän, suodakseen miehistölleen ja itselleen hieman lepoa. Lordi Baxby sijoitti sill'aikaa joukkonsa, niin ettei vaara enää ollut mitenkään uhkaava. Näihin aikoihin oli lady Baxby parlamenttia kohtaan suopeampi kuin koskaan ennen, ja veljen kuva hänen mielessään tuntui moittivan häntä sydämettömyydestä. Kun lordi Baxby astui hänen huoneeseensa punakkana, meluten ja täynnä toivoa, otti lady hänet vastaan sangen laimeasti. Ja kun lordi tuli hänen veljensä peräytymisestä puhuessaan maininneeksi muutamia halventavia sanoja, joihin näytti sisältyvän loukkaavaa rohkeuden epäilemistä, niin hän vastasi loukkaantuneena, että lordi Baxby itse oli aluksi vastustanut hovipuoluetta ja että olisi ollut hänelle suuremmaksi kunniaksi, jos hän olisi edelleenkin pysynyt mielipiteessään eikä olisi ryhtynyt kannattamaan kuninkaan valheellista politiikkaa (kuten hän sitä nimitti) kurjan lojaalisuusperiaatteen vuoksi, joka oli vain tyhjä lauseparsi, kun kuningas ja kansa eivät olleet yksimieliset. Erimielisyys kävi yhä jyrkemmäksi muuttuen piankin ankaraksi riidaksi, koska molemmat olivat sangen kuumaveriset. Lordi Baxby oli väsynyt pitkästä marssista ja kestämistään mielenliikutuksista, joten hän lähti varhain levolle. Hänen vaimonsa seurasi häntä tuntia myöhemmin. Lordi Baxby lepäsi sikeässä unessa, mutta lady ei mennyt sänkyyn, vaan istui mietteissään ikkunan ääressä, kohottaen silloin tällöin verhoja nähdäkseen ympäristön kukkulat.