Hän nojautui hengähtäen taapäin, ja hänen sydämensä löi juhlallisesti. Hänet täytti kunnioitus itseään kohtaan, ja henkilökohtaisen tärkeyden tunne, jota hän jo pari kertaa oli tuntenut, virtasi nyt entistä voimakkaammin häneen kirjan lehdiltä, pannen hänet melkein värisemään. »Kuin rengas ketjussa», oli isä kirjoittanut… niin! Juuri tuon ketjun renkaana oli hänellä korkea ja vastuunalainen asema — hänet oli kutsuttu vaikuttamaan sukunsa historiaan!
Hän selaili paksun niteen lehtiä ensi sivuille asti, jossa oli konsulin käsialalla esitetty Buddenbrook -suvun päävaiheet eri otsakkein, sulkumerkein ja päivämäärin varustettuna; aikaisimman kantaisän avioliitosta papintytär Brigitta Schuren kanssa konsuli Johan Buddenbrookiin, joka oli mennyt naimisiin Elisabeth Krögerin kanssa vuonna 1825. Tuosta avioliitosta, kerrottiin siinä, oli syntynyt neljä lasta… sitten seurasi näiden nimet, syntymävuodet ja päivät alekkain; vanhimman pojan nimen jälkeen oli jo merkitty, että tämä pääsiäisenä, vuonna 1842 oli astunut harjoittelijana isänsä liikkeeseen.
Tony katseli kauan omaa nimeänsä ja sitä seuraavaa tyhjää tilaa. Ja äkkiä hän tempasi kynän, kasvot liikkuivat hermostuneesti, kurkussa tuntui kuivalta ja huulet värisivät silmänräpäyksen toisiaan vasten. Hän syöksi kynän mustepulloon ja kirjoitti etusormi koukussa, pää syvään painuneena, kankealla, vinolla käsialallaan: »… Meni kihloihin 22 p:nä syyskuuta 1845 herra Bendix Grünlichin, hampurilaisen kauppiaan kanssa.»
NELJÄSTOISTA LUKU.
»Olen aivan samaa mieltä, arvoisa ystäväni. Tämä kysymys on erittäin tärkeä ja vaatii ratkaisua. Siis lyhyesti: tavanmukainen tyttärien myötäjäissumma suvussamme on 70 000 markkaa.»
Herra Grünlich loi tulevaan appeensa liikemiehen nopean, tutkivan katseen.
»Epäilemättä…» sanoi hän, ja tuo »epäilemättä» kesti yhtä kauan kuin hän miettivän näköisenä antoi vasemmanpuoleisen kullankeltaisen poskipartatupsunsa liukua sormiensa läpi… Hän päästi parranhuipun irti samalla hetkellä kun »epäilemättä» oli loppunut.
»Te tiedätte, kunnioitettu isä», hän jatkoi, »mitä syvää arvonantoa minä tunnen kunnioitettavia perinnäistapoja ja periaatteita kohtaan! Mutta… eikö käsilläolevassa tapauksessa tuo kaunis säännöllisyys mene liian pitkälle?… Liike laajenee… suku pääsee kukoistukseen… sanalla sanoen, elinehdot muuttuvat ja paranevat…»
»Arvoisa ystäväni», lausui konsuli… »En ole mikään kitsastelija!… Ette antanut minun puhua loppuun, muuten tietäisitte, että minä olen valmis myöntymään asianhaarain mukaisiin olosuhteisiin ja lisään siis mainitsemiini 70 000:een 10 000 markkaa.»
»Siis 80 000…» sanoi herra Grünlich; sen jälkeen hän liikutti suutaan kuin sanoakseen: Liikaa siinä ei ole; mutta saa riittää.