Aivan niin! ajattelee nainen. Jumalan kiitos, se on tehonnut!… Hän säpsähtää. Uusi huhu on taas päässyt ulos, kulkenut ristiin rastiin ja saapunut hänen kohdalleen. Yleiset vaalit ovat ratkaisseet asian. Eduard Kistenmaker on suljettu pois vähimmän äänimäärän saaneena. Taistelu Hagenströmin ja Buddenbrookin välillä jatkuu. Eräs kaupungin porvari huomauttaa tärkeän näköisenä, että jos äänet menevät tasan, täytyy valita viisi »esimiestä», jotka viimein päättävät äänestyksen…
Äkkiä huutaa ääni aivan oven edestä: »Seehase on valittu!»
Seehase on muuan juoppolalli, joka kuljettaa käsikärryillä leipiä. Kaikki nauravat ja kohoavat varpailleen nähdäkseen leikinlaskijan. Myös harsokasvoinen nainen yhtyy nauruun hermostuneesti, olkapäät nytkyen. Mutta sitten hän hillitsee itsensä ja näyttää tahtovan ilmaista koko olemuksellaan: Onko tämä leikin hetki?… ja kurkkii taas miesten päiden välitse raatihuonetta kohti. Mutta samassa hänen kätensä herpaantuvat, vaippa aukeaa raolleen ja hän seisoo siinä olkapäät lysyssä, lamautuneena, murtuneena…
Hagenström! Tieto on saapunut kenenkään tietämättä mistä. Se on tullut kuin maan alta tai taivaasta ja on kaikkialla sama. Se on vastaansanomatonta. Hagenström! — No niin, se on siis päätetty. Muuta ei tule. Harsokasvoisen naisen olisi pitänyt tietää se jo edeltäkäsin. Se on tavallinen elämän meno. Nyt ei voi muuta kuin mennä kotiin. Hän tuntee itkun nousevan kurkkuunsa…
Mutta tuota tilaa on tuskin kestänyt sekunnin verran ennenkuin ihmisjoukon läpi käy äkillinen humahdus, liike, joka jatkuu etumaisista takimmaisiin, jokaisen kääntyessä takanaanseisovan puoleen. Ja samalla pilkottaa pääoven takaa jotakin punaista: Kaspersenin ja Uhlefeldtin punaiset takit, vahtimestarien, jotka tulevat rinnakkain juhlapuvussa kolmikulma-hattuineen, valkoisine ratsuhousuineen, keltaisine saappaankauluksineen ja koristemiekkoineen tietä antavan ihmisjoukon läpi.
He kulkevat kuin kohtalo: totisina, äänettöminä, suljettuina, katsomatta oikeaan tai vasempaan, silmät maahan luotuina… kääntyen juhlallisesti ja päättävästi siihen suuntaan, johon vaalien päätös, josta heille on ilmoitettu, on pannut heidät kulkemaan. Ja tuo suunta ei ole Sandstrasse, vaan he kulkevat oikealle, Breitestrassea alas!
Harsokasvoinen nainen ei ole uskoa silmiään. Mutta hänen ympärillään olevat käsittävät tämän ihmeen ja töykkivät toisiaan raatihuoneen vahtimestarien jälkeen sanellen toisilleen: »Ei, ei, Buddenbrook se tulikin, ei Hagenström!» — Ja nyt tulee jo oviaukosta esiin kiihkeästi keskustelevia herroja, jotka kääntyvät Breitestrasselle ja alkavat nopeasti kulkea sitä alas, ollakseen ensimmäiset onnittelijat.
Silloin vetää nainen iltavaippansa kokoon ja lähtee juoksuun. Hän juoksee tavalla, jolla säätyläisnaisen ei oikeastaan sopisi juosta. Hänen harsonsa lentää syrjään paljastaen kiihtyneet kasvot, mutta se on samantekevää. Ja vaikka toinen hänen turkisreunaisista päällyskengistään koko ajan leksuu, estäen hänen kulkuaan, saavuttaa hän kaikki edelläkulkijat. Ensimmäisenä saapuu hän Bäckergruben kulmatalon luo, hälyyttää soitollaan liikkeelle koko talon ja huutaa avaavalle palvelustytölle: »Ne tulevat, ne tulevat, Kathrin!» Sitten hän juoksee ylös portaita, ryntää arkihuoneeseen, jossa hän tapaa jonkun verran kalpean veljensä, joka laskee sanomalehden kädestään ja tekee torjuvan liikkeen, syleilee tätä ja hokee: »Ne tulevat, Tom, ne tulevat! Sinut on valittu, Hermann Hagenström on syrjäytetty!»
Oli perjantaipäivä. Jo seuraavana päivänä seisoi senaattori Buddenbrook raatihuoneen salissa James Möllendorpf-vainajan paikalla lausuen kerääntyneiden kaupunginisien edessä seuraavan valan: »Tahdon hoitaa tunnollisesti virkaani, edistää kaikin voimin valtion parasta, seurata uskollisesti sen lakeja, hoitaa rehellisesti yleisiä asioita ja osoittaa virantoimituksessa, varsinkin kaikissa vaaleissa vilpitöntä mieltä, ollen katsomatta omaa etua, sukulaisuutta, tai ystävyyttä. Tahdon valvoa valtion lakeja ja tehdä oikeutta jokaiselle, niin rikkaalle kuin köyhälle. Lupaan myös vaieta silloin kun se on tarpeellista ja pitää salassa sen, mikä on pidettävä salassa. Niin totta kuin Jumala minua auttakoon!»