»Mutta älkää luulko, että meidän asiamme ovat kovinkaan loistavat», sanoi hän hiljaa. »Tony on menettänyt 80.000 markkaa… Christian on hävittämiensä 50.000 markan lisäksi saanut jo 30.000 perinnöstään… joka summa on nouseva siksi että hän on ihan ilman tointa ja tulee tarvitsemaan hoitoa Öynhausenissa… Nyt on vielä Klaran myötäjäissumma iäksi mennyttä ja sitäpaitsi koko hänen perintöosuutensa joutuva suvun käytettävistä epämääräisiksi ajoiksi… Ja liikeasiat ovat käyneet huonosti, toivottoman huonosti siitä hetkestä alkaen, jolloin minä panin yli satatuhatta talooni… Voi hyvät ihmiset, ei ole hyvä sen perheen laita, jossa riidellään, kuten me olemme tehneet. Uskokaa minua — uskokaa mitä minä nyt sanon: Jos isä olisi elossa, jos hän olisi nähnyt tämän, olisi hän ristinyt kätensä ja rukoillut meidän kaikkien puolesta.»
KAHDEKSAS LUKU.
Sota ja sotahuutoja, majoitusta ja hyörinää! Preussiläisiä upseereja kulkee senaattori Buddenbrookin loistokerroksen parkettilattioilla, suutelee talonrouvan kättä ja käy klubissa Christianin kanssa, joka on palannut Öynhausenista, — samalla kuin Mengstrassen varrella mamsseli Severin, konsulinnan uusi neitsyt, raahaa palvelustyttöjen kanssa aluspatjoja »porttaaliin», vanhaan puutarhamajaan, joka on sotamiesten olinpaikkana.
Vilinää ja jännitystä kaikkialla! Sotaväkeä menee portista, toista virtaa sijaan vaatien ruokaa, juomaa ja nukkumasijaa, täyttäen asukkaiden korvat rummunpärrytyksellä, torventörähdyksillä, ja komennussanoilla ja marssien taas pois. Kuninkaallisia prinssejä tervehditään; läpikulkujoukkoja tulvii myötänään. Sitten jäädään hiljaisuuden ja odotuksen valtaan.
Myöhemmin syksyllä ja talvella palaavat joukot voitokkaina takaisin, vaativat taas majoitusta ja marssivat helpotuksesta huokaavien asukkaiden koteihin näiden hurratessa. — Rauha. Lyhyt, kohtalokas rauha vuonna kuusikymmentäviisi.
Ja noiden kahden sodan vaiheen välillä leikkii pehmeäkiharainen, laajaan esiliinamekkoonsa puettu pikku Johann puutarhan suihkukaivon luona tai »korokkeella», joka on vartavasten erotettu hänen käytettäväkseen toisen kerroksen ulokkeesta pienellä pylväsrivillä, leikkii neljän ja puolen vuotiaan viattomia leikkejä… Noita leikkejä, joiden syvämielisyyttä ja viehätystä kukaan täysikasvanut ei enää ymmärrä ja joihin ei tarvita muita välikappaleita kuin kolme kiveä tai puupalikka, jonka kypärintöyhtönä on leijonankitakukka, mutta joissa ennen kaikkea ilmenee tuon ikäkauden puhdas, voimakas, palava, tahraton, pilaantumaton ja häiriintymätön mielikuvitus, ikäkauden, jota elämä vielä karttaa, jolloin ei vielä velvollisuus eikä pakko tohdi koskea meihin, jolloin näemme, kuulemme, nauramme, ihmettelemme ja uneksimme maailman vaatimatta meiltä palveluksia… jolloin eivät ne, joita me tahtoisimme rakastaa, vielä kärsimättömästi odota, miten me voimme nuo palvelukset täyttää… Oi, ei ole kestävä kauan ennenkuin raaka voima on hyökkäävä kimppuumme väkivaltaisena, kouluttaen, kiusaten, typistäen, pilaten olemustamme…
Tapahtui suuria asioita Hannon noin leikkiessä. Sota raivosi, voitto vaappui puolelta toiselle ja pysähtyi paikalleen, ja Hanno Buddenbrookin synnyinkaupunki, joka oli ymmärtäväisesti pysynyt Preussin puolella, saattoi katsoa vahingonilolla rikasta Frankfurtia, joka sai maksaa uskonsa Itävaltaan sillä, että lakkasi olemasta vapaakaupunki.
Mutta erään Frankfurtin suurkauppahuoneen vararikossa heinäkuussa, heti aselevon jälkeen, kadotti kauppahuone Johann Buddenbrook yhdellä iskulla kaksikymmentätuhatta taalaria.