Mutta Christian seurasi häntä sinne. Hän meni Gerdan luo, joka istui yksin lukemisineen ja ojensi hänelle kätensä.
»Hyvää yötä, Gerda. Asiat on niin, Gerda, että minä nyt taas pian lähden Lontooseen. On kumma, miten ihmistä heitellään. Nyt sitä joutuu taas tietymättömiä kohtaloita kohti, suureen kaupunkiin, jossa odottaa seikkailu joka kolmannella askeleella ja jossa voi kokea niin paljon. Ihmeellistä… tiedätkö sinä, miltä se tuntuu? Se tuntuu täällä jossakin, vatsan puolella… se on niin ihmeellinen tunne…»
KOLMAS LUKU.
James Möllendorpf, vanhin kauppasenaattori, kuoli julmalla ja kauhealla tavalla. Tuon sokeritautisen vanhuksen itsesäilytysvaisto oli joutunut niin rappiolle, että hän viimeisinä elinvuosinaan oli tullut yhä enemmän leivosten ja kaakkujen orjaksi. Tohtori Grabow, joka oli Möllendorpfienkin kotilääkäri, oli pannut liikkeelle kaiken tarmonsa varoittaakseen häntä, ja huolestuneet perheenjäsenet olivat lempeällä väkivallalla kätkeneet häneltä imelät leivokset. Mutta mitä teki senaattori? Henkisesti murtunut kun oli, oli hän vuokrannut jostakin halvemmasta kaupunginosasta, Kleine Gröpelgruben, An der Mauerin tai Engelswischin puolelta huoneen, oikean luolan, jonne hän oli hiipinyt leivoksia syömään… ja sieltä hänet sitten löydettiin kuolleena, suu täynnä leivosta, jonka jätteitä vielä näkyi hänen takinedustallaan ja kehnolla pöydällä. Kuolettava halvaus oli ennättänyt ennen vähittäistä näivettymistä.
Kuolemantapauksen vastenmielisiä yksityiskohtia salattiin mahdollisuuden mukaan, mutta ne levisivät sittenkin kaupunkilaisten tietoon ja olivat yleisenä puheenaineena pörssissä, »klubissa», »Sopusoinnussa» ja konttoreissa, raatihuoneella, tanssiaisissa, päivällisillä ja iltakutsuissa, sillä tapaus sattui helmikuussa — helmikuussa vuonna kuusikymmentäkaksi — jolloin seuraelämä, vielä oli täydessä käynnissä. Konsulitar Buddenbrookin ystävättäretkin kertoivat »Jerusalemin-iltana» senaattori Möllendorpfin kuolemasta Lea Gerhardtin keskeyttäessä hetkiseksi lukunsa; jopa pienet pyhäkoulutytötkin kuiskivat siitä keskenään kulkiessaan arvokkaasti Buddenbrookin suuren eteisen halki. Ja herra Stuht Glockengiesserstrassen varrelta neuvotteli siitä pitkään vaimonsa kanssa, joka seurusteli parhaimmissa piireissä.
Mutta mielenkiinto ei pysynyt kauan menneessä asiassa. Heti ensi tiedon levittyä vanhan senaattorin kuolemasta sukelsi esiin muuan toinenkin kysymys… joka hänen maahanpaniaistensa jälkeen muuttui ainoaksi polttavaksi kysymykseksi: Kuka oli tuleva hänen seuraajakseen?
Mikä jännitys ja maanalainen touhu koko kaupungissa! Muukalainen, joka on tullut kaupunkiin katsomaan sen keskiaikaisia nähtävyyksiä ja ympäristöjä, ei huomaa mitään erikoista; mutta pinnan alla käy ja liikkuu. Mikä kiihoitustyö! Kunnialliset, terveet, epäröintiä tuntemattomat mielipiteet hyökkäävät kallionlujina vastatusten, pauhaavat itsevarmoina, arvioivat toisiaan ja sopivat viimein hitaasti, hyvin hitaasti. Intohimot ovat vallalla. Kunnianhimo ja turhamaisuus kuohuvat hiljaisuudessa. Vanha kauppias Kurz Bäckergruben varrelta, joka on saanut pari kolme ääntä joka vaaleissa, on taas istuva vapisten asunnossaan odottaen kutsua, mutta on tälläkin kertaa pettyvä ja saava astua edelleen kaupungin katua rehellisen ja itsetyytyväisen näköisenä keppiään maahan kopsautellen sekä vaipuva hautaan pettynein senaattoritoivein…
Kun James Möllendorpfin kuolemasta puhuttiin Buddenbrookin sukupäivällisillä, oli rouva Permaneder muutaman säälittelevän sanan jälkeen alkanut liputtaa kielenpäätään ylähuulta vastaan ja vilkaissut salaa veljeensä, jonka johdosta Buddenbrookin naiset olivat luoneet toisiinsa sanomattoman teräviä katseita ja sitten kaikki yhtäaikaa, aivan kuin käskystä, sulkeneet tiukasti silmänsä ja suunsa sekunniksi. Konsuli oli vastannut sisarensa viekkaaseen silmäykseen ja kääntänyt sitten puheen toisaanne. Hän tiesi kaupungilla pohdittavan ajatusta, jota Tony tuuditteli mielessään…
Nimiä esitettiin ja hyljättiin. Uusia sukelsi esiin arvosteltaviksi. Henning Kurz Bäckengruben varrelta oli liian vanha. Tarvittiin vihdoinkin vereksiä voimia. Konsuli Huneus, puutavarakauppias, jonka miljoonat muuten painoivat paljon vaa’assa, jäi asetuksenmukaisesti valinnan ulkopuolelle siksi että hänen veljensä kuului senaattiin. Listalla olivat myös nimet Eduard Kistenmaker, viinikauppias, ja konsuli Hermann Hagenström.
Mutta alusta asti mainittiin myös nimeä Thomas Buddenbrook. Ja mitä lähemmäksi vaalipäivä tuli, sitä selvemmäksi kävi, että hänellä ja Hermann Hagenströmillä oli suurimmat mahdollisuudet.