Carsten seurasi vierasta hänen huoneeseensa.
Nils Maag viipyi Börgessä kokonaista kaksi viikkoa. Mutta niin avomielinen kuin tuona ensimäisenä iltana, hän ei koskaan senjälkeen enää ollut. Jopa hän muutaman kerran oli vallan vaiti. Mutta aina hänessä oli jotain, mistä huomasi, että hän oli läsnä. Ja aina hän oli ystävällinen, vaikka hän tällä, ystävällisyydellään — sitä saattoi aavistaa — ainoastaan tahtoi peittää itseään, niin ettei kukaan voisi arvata, mitä hän itse teossa tunsi sisällään.
Hän matkusti pois eräänä iltapäivänä toukokuun alussa. Minne hän aikoi lähteä, sitä ei virkkanut.
— Hän on hieman muuttunut siitä, kun viimeksi hänet tapasin, sanoi Carsten, kun hän ja Aada palasivat kotia, saatettuaan hänet veneeseen, joka oli soutava hänet salmen poikki.
XXX.
Nils Maagin matkustettua Carsten kulki entistään vaiteliaampana ja sulkeutuneempana itseensä. Hänen oli päivä päivältä yhä ikävämpi, ja tämä hänen ikävänsä ilmaisi itsensä mitä kummallisimmilla tavoin. Hän esimerkiksi hankki itselleen useita uusia pukuja pääkaupungista ja joukon hienoja pukuesineitä. Ja joka aamu hän suki hiuksiaan ja voiteli niitä mitä huolellisimmin ja meni konttoriinsa ja palasi päivällisaikaan, heiluttaen sauvaansa, joka oli niin hieno ja kiiltävä, kuin olisi hän kävellyt jollakin europpalaisella bulevardilla. Aada ei tähän kaikkeen sanonut mitään, mutta kerran kun Carsten tuli sisään keikaripuvussaan, ja hänen suippokärkinen kenkänsä oli ryvettynyt kosteasta savesta (oli toukokuu, ja tiet olivat vielä märät), ei Aada voinut pidättää nauruaan. Sen näki Carsten ja ymmärsi, että hän nauroi hänelle. Hän kiivastui ja sanoi, että täytyi olla piimäpytty, jos ei täällä ikävystynyt. Aada ei vastannut mitään, mutta kävi äkkiä vakavaksi. Mutta kun Carsten lausui useamman epämiellyttävän sanan, katsoi Aada häneen ja kohotti hieman kulmakarvojaan, näyttäen ihmettelevän hänen käyttäymistään. Sitten hän sanoi tyynesti:
— Rakas Carsten, ponnista voimasi päästäksesi pois täältä, toimita niin, että pääset kaupunkiin, niissä on julkisia kävely-paikkoja. Silloinhan voit olla niin hieno kuin tahdot… silloin se on paikallaan. Mutta älä kulje näin, niin kauan kuin olet Börgessä…
Nämä olivat ensimäiset epäystävälliset sanat, joita Carsten ja Aada olivat vaihtaneet. Ja Carsten oli lennättänyt ensi sanan. Ja se sana, jonka hän oli lausunut, oli ollut täynnä kylmyyttä.
Kun rakkaus vallitsee, saattaa kyllä esiintyä pahoja sanoja, mutta ne ovat levottomia sanoja; ne lausutaan vihapäissä, ja ne värähtävät sisäisestä intohimosta; ne vivahtavat keskikesän myrskyyn ja ukkoseen, jotka seuraavassa tuokiossa vaihtuvat paahtavaan aurinkoon. Mutta kun rakkaus vallitsee, eivät koskaan levollisesti harkitut epäystävälliset sanat tule esiin, yhtä vähän kuin juhannuksena tyyni kylmyys.
Sentähden Aadan mieli kävi raskaaksi, kun hän kuuli nuo sanat; ja hän tunsi tyhjyyttä ympärillään.