Hän ja kolme toveria olivat olleet retkellä merellä. He olivat loikoneet saarella ja sytyttäneet valkean. Lähtiessään saarelta päivän sarastaessa ja tultuaan taas merelle, he näkivät, että vanha maja (jossa muuten ei kukaan asunut) alkoi palaa. He palasivat saareen ja koettivat sammuttaa tulen, mutta eivät saaneet sitä tukahutetuksi. Nyt tuli äreä harmaapartainen mies esiin ja sanoi, että he muka olivat sytyttäneet mökin palamaan, sanoi edelleen tietävänsä, kutka he olivat, ja että he saivat vastata teostaan, sillä maja oli hänen. Kun he vastasivat, etteivät olleet sytyttäneet majaa, hän ärjäsi, että he kyllä tiesivät sen tehneensä. Jos eivät suorastaan olleet sitä omin käsin sytyttäneet, niin olivat kipinät heidän nuotiovalkeastaan sen sytyttäneet… he saattoivat luopua enempää puolustautumasta. Ja sitten he olivat menneet tiehensä; mutta toisilta he olivat saaneet kuulla, ettei se mies ollut suurenarvoinen… hän oli puoleksi maankulkija. Kun kerran venäläisiä oli soutanut saaren suojaan, eräiden, jotka aikoivat siinä kalastaa, ampui heitä siinä joku suolalla vastakkaisella puolella olevalta tunturilta… Ja se oli varmaankin tämä mies.
— No, mutta miksi et ole tätä aikaisemmin kertonut?
— Sentähden… että pelkäsin, etten useammin saisi lähteä sinne retkille.
Aada käski Alfin tuomaan mukaansa toverinsa siltä retkeltä. Sen Alf teki, ja he selittivät jotenkin samaa. He olivat kaikki vihoissaan tuolle harmaapartaiselle miehelle; mutta he eivät liioin rohjenneet väittää, etteivätkö säkenet nuotiosta olleet sytyttäneet majaa.
Välttääkseen enempiä rettelöitä, Aada maksoi miehelle majan hinnan.
Vuosien kuluessa mainitsi Alf usein sanan, joka osoitti, että hän vähimmin kaikista ajatteli ruveta maanviljelijäksi. Retket tuntureille ja metsälle kävivät yhä harvemmiksi. Ainoa, mikä hänelle kelpasi, oli soutu ja purjehtiminen — sisällä lahdissa tai aavalla merellä. Loma-ajoilla hän usein oli niin kauan ulkona, että Aada oli hyvin levoton hänen tähtensä, kun nousi kova myrsky.
Mutta aina hän palasi takaisin ja nauroi niin turvallisena, kun äitinsä kertoi hänelle, miten levoton oli ollut hänen tähtensä. Eräänä iltana Alf sanoi kotia tullessaan:
— Katso minua, äiti! Minulle ei koskaan voi tapahtua mitään merellä.
Äiti katsoi häneen katsomistaan. Tavallaan hän häntä ymmärsi, mutta sanoi kuitenkin:
— Mitä sinä oikeastaan tarkoitat, Alf?