Kaikki virkosi. Nuoret miehet, joitten tänä vuonna piti ensimmäistä kertaa lähteä merille, harjoittivat itseänsä pureksimaan tupakkaa ja saivat samalla ison hatun ja merisaappaat — sillä näet kaikki tuohan oli ihan tärkeintä. Ja he ajattelivat maallepääsölupaa ja hurjistelua eivätkä koko yönä nähneet unta mistään muusta.
— Kesän alussa pidettiin kylässä juhla, sillä prinssi oli saapunut sinne. Siellä jyräyteltiin kahdella vanhalla tykillä linnasta niin, että tykkimiehien korvat kävivät kipeiksi pelkistä paukahduksista. Ja joka jyräykseltä huusi kansa "eläköön" ja heilutteli päähineitään niin, että hattumestari hymyili. Mutta tykkimies väänsi päätään ja tuumiskeli, tokko nuo ijänikuiset tykit voivat ajan pitkään kestää.
Siellä oli sekä lippuja ja viirejä että kuusenhavuista tehtyjä seppeleitä, joissa kukkia keskellä. Ja siellä oli lupapäivä kouluilla ja työpaikoilla, ja jokainen piti iloa niin kauvan kuin juhlaa kesti. Niin, se ei ollutkaan mitään arkijuhlaa, tuo juhla prinssin kunniaksi. Milloin hän oli jälleen tuleva, ei kukaan voinut tietää; sillä moisilla ihmisillähän on muuta tehtävää kuin kierrellä maan asukasten luona näkemässä, miten he elelevät.
Vallan saattojoukoin kuljettiin Fagerlantiin. Ensinnä kulki rumpari, joka heilutti puikkojansa niin, että pelotti rumpukalvojen halkeavan. Sitte tuli soittokunta torvineen ja hirveine jeerikolais pasuunineen.
Eikä viipynytkään kauvaa, kun jo oltiin Fagerlannissa. Täällä viritettiin isänmaanlaulu ja kuninkaanlaulu — mitään laulua prinssiä varten heillä ei ollut. Sitte hypeltiin siellä niin, että hiki valui. Niin, se oli työtä, jota useimmat tekivät täytenä totena. He eivät hymyilleet eivätkä nauraneet, vaan he ponnistelivat kuin ainakin ankarassa ottelussa. Alussa, kun polvitaipeet olivat voimakkaina ja jäntevinä, niin että he oikein voivat pistää laukaksi, niin ryntäsivät he matkaan hurjinta vauhtia äärimmäisille reunoille ja kaatoivat toisensa nurin; mutta sitä mukaa, kuin he väsyivät, pysyttelihen he yhä sisempänä, ja kun he viimein olivat lopen väsyksissä, seisattuivat he kesken posket vastatusten ja pyörivät hitaasti ympäri, hituistakaan näkemättä ja melkeinpä surullisen näköisinä.
Alinomaa pidettiin siellä puheita ihanalle Norjalle, kaikille sen tuntureille ja prinssille. Oli oikein kauniisti tehty, että hän halusi katsella ympärinsä, ja sen vuoksi oli tämä päivä säilytettävä kultakirjaimmin kaikkien sydämessä harvinaisena päivänä. Ja prinssin tuli saada monenkertaiset kiitokset ja vielä yhdeksät eläköön-huudot sen lisäksi.
Alitullimies Abel oli tänään enemmän juovuksissaan kuin muuten. Hän kulki koko ajan ympäri, puhui ja naureskeli, ja poikanaskalit pistivät neljä tyhjää olutpulloa hänen takalakkareihinsa, hänen sitä tietämättänsä. Tiesi Herra, miten hän keinotteli — mutta lopuksi joutui hän olutpulloineen puhujalavalle ja sanoi, että nyt tahtoi hän pitää puheen Norjan prinssille! Vaikkakin hän vaan oli halpa mies, niin tahtoi hän sittekin pitää puheen Norjan prinssille, sanoi alitullimies Abel. "Jumala varjelkoon minua — ja myöskin prinssiä".
Mutta kun hän oli ennättänyt näin pitkälle, veti vientikauppias häntä takaapäin niin, että hän kaatui seljälleen ja särki kolme tyhjää pulloa neljästä.
Ympäri nurmikolla istui väkeä juomassa. Ja muutamat kuuntelivat pöhnäistä ruotsalaisrenttua, joka hirmuisesti kerskuen ja mustalle paidalleen nyrkkiä puiden vakuutti, että hän oli parooni. Mutta jokainenhan tiesi, että kaikki ruotsalaisrentut ovat parooneja tai ainakin Upsalan ylioppilaita, ja senvuoksi ei tuosta niinkään hämmästytty. Ja vähää sen jälkeen ilmaisi mies sen, mitä hän oikeastaan tahtoi: pyysi kymmenen äyriä ryypyksi. Niitä hän sai kolme, ja sitte hän läksi tiehensä. Mutta hetken perästä täytyi poliisipalvelija Simon Skeienin ottaa hänet huostaansa, koska hän makasi pitkänään, juovuksissa kuin kissa.
Kuta myöhemmäksi aika kului, sitä hurjemmaksi kävi elämä. Naiset ja miehet hajaantuivat tiehensä kaikille suunnille, ja tuolla ylhäällä mäkien ja vuorten takana laulettiin ja tanssittiin käsiharmonikan sävelten mukaan.