Eräänä talvena pari viikkoa ennen Joulua aikoi hän käydä veljensä
luona, joka oli maakauppiaana jossakin Löytösaarella. Hän pani sanan
Andres Aasenille, joka oli ollut hänellä kansimiehenä silloin kun hän
"Kahdella sisaruksella" kuljetti suolakalaa Bergeniin.
Tahtoiko hän tulla matkaan Löytösaarelle halvasta maksusta, josta he kyllä keskenään sopisivat? oli hän käskenyt kysyä.
Tahtoipa mielellään, antoi Andres vastaukseksi.
Seuraavana päivänä tuli hän rämpien isoissa turkissa, joissa kaulus oli kissannahasta, ja eväskäärö kourassa.
"Sinä olet ottanut nahkaturkit mukaasi," sanoo Bolstad; "siinä teit oikein. Mutta eväskäärön olisit saanut heittää kotiin; sillä tuleehan meidän yhtähyvin ottaa evästä täältä. Aikomuksena oli että saisit ruoan ilmaiseksi".
"No, ruokaa ei milloinkaan saa kylliksi," vastasi Andres hymyillen.
Seuraavana iltana pani vaimo lämmitä ja alkoi paistaa porsaan selkämystää, minkä Bolstad itseään varten oli valinnut. Sitte tuli kuivatun lihan ja häränkielen vuoro. Varma lienee, etteivät he matkallaan olisi nähneet nälkää.
Kun kaikki matkaa varten oli valmiina, oli kello lähemmäs kaksitoista. He kokosivat ne sitte kaikki yhteen ja kantoivat ne alukseen, jottei heillä niistä enää aamulla olisi vaivaa.
Ilma oli sangen hauskaa. Kuu seisoi aikoja tuolla ylhäällä hienon verhon peitossa ja ympärillään suuri valkoinen kehä. Oli niin valoisaa, että he jättivät lyhdyn paikalleen ja suoriutuivat ilman sitä.
Mutta juuri kun he olivat nousseet ylös aluksesta ja seisoivat rannalla, tuli heidän luokseen muudan mies.