"Niin, se on yhdentekevä. Te vain nauraisitte, jos minä sen kertoisin.
Mutta minä sanon vielä kerran: Olkaa varoillanne, olkaa varoillanne!"
"Älähän toki, rauhoitu, Simen," sanoi Bolstad noin puoleksi piloillaan, "oletko riivattu, koska otat myrskyn vaan noin omasta päästäsi — luulisipa melkein."
"Niin, niin, olkoon vaan niin! Minä vaan varoitan teitä."
"Kiitokset vaan siitä, että muistat meitä; mutta minä olen luvannut veljelleni, enkä tahdo lupaustani pettää, tulkoon sitte vaikka maanjäristyksiä ja ukkosia".
"No, niin ei minulla ole täällä enää mitään tekemistä, laivuri. Mutta muista, mitä sanoin," — hän puhui jälleen matalalla äänellä — "kun sinä näet valkoisen."
"Mitä lajia?"
"Minä sanoin: muista, mitä sanoin, kun sinä näet valkoisen. Jumala armahtakoon minua, jos uskallan enempää sanoa".
Ja Simen Naes nousi hetken matkan ylöspäin. — —
Bolstad seisoi silmänräpäyksen hiljaa ja mietti; sitte hän huusi:
"Simen Naes! mistä tiesit, että minun piti lähteä?"
"Sitä en uskalla sanoa, laivuri."