"Tähän asti ovat arvelusi olleet oikeat", huomautin minä.
"Jim, joka ensimäisenä saa tietää, koska senaattorit, kongressin ja ministeristön jäsenet alkavat ostaa sokeriosakkeita, voi lyödä neljä kärpästä yhdellä iskulla. Hän voi voittaa takaisin osan tuomari Sandsin ryöstetystä omaisuudesta; hän voi lisätä omaa pientä kultakekoansa tammikuun 1:en päivän vaiheilla, jolloin siinä tapauksessa, että virginialaiselta pikku neidiltä puuttuu muutamia satojatuhansia dollareja tarvittavasta summasta, hän voisi tavalla tai toisella saada tämän suostumaan ottamaan vastaan puuttuvat rahat; hän voi täydentää ystävänsä pankkilaskua miljoonalla tai parilla ja hän voi tehdä hyvän palveluksen osakkeenomistajille, joilta ollaan vähällä sadannen kerran nylkeä heille oikeudella tuleva voitto."
Bob hehkui innostuksesta, sellaisena en ollut häntä nähnyt kolmeen kuukauteen. Kun hän huomasi minun tähän saakka vastustelematta myöntyvän, jatkoi hän:
"Näetkös, Jim, minä tiedän Washingtonissa aletun ostaa osakkeita. Ja itse olen tästä kaikesta ottanut selvän, joten minulla on oikeus käyttää tietojani, mihin tahdon. Minä olen Beulah Sandsin kanssa tutkinut tämän suunnitelman, ja me olemme päättäneet uskaltaa yrittää. Hänen tiliinsä on merkitty neljäsataa tuhatta dollaria, ja ne minä levitän hyvin ohuelta. Minä aijon ostaa hänelle 20,000 osaketta ja omaan laskuuni otan 10,000. Jos sinä otat 20,000, saan minä viilettää laveata väylää. Minä tiedän, Jim, ettet sinä koskaan keinottele perheen varoilla, mutta minä luulen, että sinä tämän kerran teet sen omaan laskuusi."
"Ei sanaakaan enään, Bob", vastasin minä. "Tällä kertaa ei sääntöjä noudateta. Mutta tämä asia järjestetäänkin paremmin: minä merkitsen omasta puolestani miljoonan, ja sinä voit ostaa minun laskuuni aina 70,000:en asti. Täten voit ostaa 100,000 osaketta, ja minä tahdon, että vielä pönkität lopuilla 50,000:llani."
Siitä hetkestä alkain, jolloin astuin Randolph & Randolphin palvelukseen, en ollut keinotellut pörssipapereilla ja minä vihasin yleisten, yksityisten ja kaikkien syitten nojalla kaikenlaista juonittelua, mutta minä näin, millä tavalla Bob oli ajatellut asian, ja turvatakseen yrityksen täytyi hänellä välttämättä olla varalla hyvä ostovoima, mihin turvautuisi, jos "Järjestelmän" johtajat, joitten peliä hän koetti tehdä tyhjäksi ja joitten aikeet hän toivoi voivansa kumota, alentaisivat hinnat karkoittaakseen hänet metsästysmailtaan. Bob tiesi ennaltaan, mitä minä tällaisista vehkeistä ajattelin, ja tavallisissa oloissa hän ei olisi tahtonut minua osalliseksi koko hommaan, mutta kiihkonsa hankkia virginialaisille rahoja oli hänet niin muuttanut, että hän heti hyväksyi tarjoukseni.
"Kiitoksia, Jim", sanoi hän lämpimästi ja lisäsi sitten: "Arvaan kyllä sinun ajatuksesi, mutta otan kuitenkin sinulta vastaan tämän suosionosoituksen, sillä yrityksen täytyy onnistua. Tiedän sinun yhtyneen siihen halusta auttaa minua tämän tuuman toteuttamisessa ja panevasi peliin 50,000 osakettasi ennemmin takeeksi tuuman onnistumisesta kuin oman hyötysi tähden. Eikä miss Sandsilla tule tällä kertaa olemaan mitään sitä vastaan, kuten tuossa vakuutusjutussa kävi, sillä tulethan sinä itsekin voittamaan tästä suurehkon summan."
Seuraavana päivänä olivat sokerimarkkinat pörssissä hyvin vilkkaat. Bob osti kaikki saatavissa olevat osakkeet ja teki sen sangen mestarillisella tavalla. Kun sulkemis-soitto kajahti, oli Beulah Sandsille ostettu 20,000 osaketta 115:llä; Bobilla ja minulla oli 30,000 125:llä, ja ennen pörssin sulkemista oli jo tarjottu 132:kin, ja kysyntä ollut sangen kiihkeä. Näitten hintojen mukaan merkitsivät miss Sandsin 20,000 osaketta 340,000 dollarin voittoa, kun taas meidän 30,000:mme oli tuottanut meille 210,000 dollaria. Kaikki Washingtonin kanssa sähkösanomayhteydessä olevat liikkeet rupesivat kiihkeästi ostamaan sokeriosakkeita heti, kun ne alkoivat kohota. Ja osakkeet näyttivät todellakin olevan 175:n arvoiset, mihin hintaan Bob oli ne arvioinnutkin. Siinä tapauksessa nousisi miss Sandsin voitto 1,200,000 dollariin. Bob oli hurjana ilosta. Hän söi päivällistä Katen ja minun luona, ja häntä katsellessani sydämeni melkein jähmettyi, kun mieleeni johtui: "Mitä jos sattuisikin jotain, joka tuhoaisi hänen tuumansa!" Oli oikein liikuttavaa nähdä hänen onneansa. Hän riemuitsi kuin lapsi. Kolme kuukautta kestänyt vaiteliaisuus oli kadonnut, ja vuoroin hän nyt nauroi, vuoroin puheli vakavasti. Päivällisen jälestä juodessamme kahvia kirjastohuoneessa kääntyi hän vaimoni puoleen sanoen:
"Katherine Randolph, te ja Jim ette voi aavistaakaan, kuinka kauhea minun tilani on ollut näitten kolmen kuukauden aikana, ja nyt — vihdoinkin koittaa huomispäivä, jolloin saan syöksyä pyörteeseen, loppuun suorittaa tämän tehtävän ja lähettää tytön kotiin isänsä luo rahoineen. Minä pyysin hänen sähköttämään tuomarille ja sanomaan, että hänelle näyttää alkavan onnistua, ja hän kenties tuo avun tullessaan, mutta siitä ei tyttö tahtonut kuulla puhuttavankaan. Hän on kerrassaan ihmeellinen nainen. Tänään hän ei ole ollut rahtuakaan toisenlainen kuin ennen. En luule hänen suonensa sykkineen tänä iltana nopeammin kuin tavallisesti muulloinkaan. Hän ei ole lähettänyt kotiin ainoatakaan ilahuttavaa tietoa koko täällä olonsa aikana, ainoastaan kirjoittanut isälleen pienen novellinsa ilmestyneen painosta. He näyttävät keskenään sopineen, että ainoa tapa on oleva, 'kaikki tai ei mitään', sekä, ettei hän ilmoita mitään, ennenkuin voi sanoa joko 'pelastettu' tai 'hukassa.' Luulenkin hänen menetelleen oikein. Hän väittää, että jos herättäisi isässään toiveita ja sitten täytyisikin musertaa ne, olisi siitä sangen turmiolliset seuraukset."
Bob pakisi lakkaamatta, milloin yhdestä milloin toisesta asiasta, mutta joutui aina lopuksi puhumaan huomispäivästä ja saavutettavissa olevasta voitosta. Vihdoin kohosi hänen innostuksensa siihen määrään, ettei hän enään voinut itseään pidättää, ja ennenkuin Kate ja minä ehdimme aavistaakaan, mitä tuleman piti, seisahtui hän eteemme ja sanoi: