Lastenkamarista tuli nyt hymyilevä, onnellinen pienokainen naisen haamussa. Huolimatta hänen kehittyneestä, naisellisesta vartalostaan, joka oli säilyttänyt ihmeellisen kauneutensa, viehättävistä kasvoistaan, kullanruskeasta tukastaan ja suurista sinisistä silmistään, jotka olivat yhtä lumoavat kuin sinä päivänäkin, jolloin hän ensikerran astui Randolph & Randolphin konttoriin; huolimatta vartalonmukaisesta harmaasta puvusta hienoine alaspäin käännettyine pitsikauluksineen, täytyi minun väkisinkin uskoa, että tämä nainen oli pieni lapsi. Silmät kysyvinä, hilpeästi nauraen juoksi hän Bobin luo, heittäysi hänen kaulaansa ja peitti hänen kasvonsa suuteloilla.
"Kiltti Bob on tullut kotiin leikkimään Beulahin kanssa", sanoi hän. "Beulah tiesi hänen tulevan. Ne sanoivat Bobin lähteneen metsään kukkia poimimaan, mutta Beulah tiesi, että jos Bob olisi mennyt metsään, olisi hän vienyt Beulahin muassaan. Nyt täytyy Bobin leikkiä Beulahin kanssa koulua." Hän istui kirjoituspöytänsä ääreen ja avasi aapisen. Teeskennellen ankaruutta sanoi hän: "Bob, k-i-s-s-a, mikä siitä tulee?" Puolen tunnin ajan istui Bob ja leikki vuoroin oppilasta vuoroin opettajaa kärsivällisesti kuin hellä isä. Minun oli vaikeata pidättää kyyneleitäni katsellessani tätä surullista näkyä.
Ensimäisenä vuotena naimisiin menonsa jälkeen näimme Bobin harvoin konttorissa. Pörssissä hän näyttäytyi vielä harvemmin. Pari, kolme kertaa oli hän tullut pörssisaliin, mutta ei tehnyt mitään kauppoja siellä ja näytti muutenkin sangen vähän huvitetulta koko hommasta.
"Katu" tiesi Bobin menneen naimisiin tuomari Lee Sandsin, Tom Reinhartin Rannikko-ilmaratavehkeilyjen uhrin, tyttären kanssa. Muuten ei kukaan tätä asiaa sen tarkemmin tuntenut. Bobin ystävät eivät koskaan tavanneet hänen vaimoansa. Joskus kohtasivat he Brownleyn vaunut avenyllä tai puistossa, ja kun olivat varmat, että Bobin seurassa oleva kaunis nainen oli hänen vaimonsa, päättivät he Bobin tehneen hyvän kaupan. Muuten olikin luonnollista, että mrs Brownley karttoi seuraelämää kamalan tapauksen perästä kodissaan Virginiassa. Mutta he eivät voineet käsittää, miksi tuo viehättävä olento Bobin rinnalla vaunuissa aina oli harmaisiin puettu, vaikka hänen oikeastaan olisi tullut kantaa surupukua. Jonkun ajan kuluttua alettiin kuiskailla jotain olevan hullusti Bobin kodissa. Mutta vähitellen taukosivat ystävät ja tuttavat kuiskailemasta vieläpä ajattelemastakin hänen asioitaan. Monien pahojen puoliensa rinnalla, joita New-Yorkilla on yhtä lukuisasti kuin kirkontorneja ja hyväntekeväisyysmyyjäisiä, on sillä toki yksi kaikki sovittava avu. Jos vaan annat New-Yorkin olla rauhassa, saat olla varma siitä, että New-York puolestaan maksaa samalla mitalla, vaikka asuisit keskellä sen kiihkeintä kuhinaa.
Väkirikkaimmissa ja uudenaikaisimmissa kortteleissa voi joku henkilö mennä ja tulla koko elinaikansa kenenkään koko "sakissa" tietämättä, koska tämä meneminen ja tuleminen lakkaa. Kun new-yorkilainen lukee sanomalehdestä, että joku naapuritalossa asuva mies on tullut murhatuksi ja lyhdynsytyttäjä, veronkantaja, teurastaja, leipuri tai joku muu on sattunut löytämään tämän ruumiin, ei hänelle juolahda mieleenkään mitenkään lyöneensä laimin velvollisuuttansa naapuriaan kohtaan.
Sanaa "naapuri" tai "lähimmäinen" ei ensinkään löydy New-Yorkin kaupungin sanakirjassa. Mahdollisesti oli se siellä ennen, mutta silloin on siitä jo kauvan aikaa tai käyttivät sitä piikkilanka-aidantolppana henkilöt, joitten tunnuslauseena on: "Pysykää loitommalla, me teemme samoin, kunnes olemme oppineet tuntemaan teidät." Kerrotaan eräästä maalaispapista, vanhanaikaisesta amerikalaisesta, joka oli tullut erääseen New-Yorkin seurakuntaan papiksi, että hänen lähtiessään tervehtimään pitäjäläisiään hänet vangittiin erään, sivistyneen käsityksen mukaan, lähimmän naapurinsa eteisessä. Hänet vietiin Bellevuehen tarkastettavaksi, oliko hän mielisairas ja päätös kuului: "Mielenhäiriössä. Ei voinut näyttää suosituskirjeitä eikä kuulunut seurapiiriin."
Vähän jälkeen häittensä ensimäisen vuosipäivän luopui Bob Randolph & Randolphin palveluksesta ja avasi oman konttorin. Hän sanoi luopuvansa välittäjähommista ja käyttävänsä aikansa omiin asioihinsa. Konttorin avattuansa tuli hänestä taas innokas pörssimies, vaikka hänen toimeliaisuutensa oli hyvin säännötöntä. Voi kulua viikkokausia hänen ensinkään näkymättään pörssissä tai "Kadulla." Mutta sitten palasi hän takaisin. Suoritettuaan joukon loistavia keinotteluja suurella menestyksellä, katosi hän taas pörssistä. Ennen pitkää oli hän tunnettu onnellisimpana keinottelijana Wall Streetillä ja jokainen uusi yritys oli merkkinä hänen lukuisille puoluelaisilleen seuraamaan hänen jälissään.
Silloin tällöin sain tietoja Beulah Sandsin tilasta. Hän ei ollut parantunut, muutamia asioita ainoastaan oppinut kuten pieni lapsi. Mutta mitään toivoa ei ollut hänen ymmärryksensä palaamisesta.
Konttoriini saapui kummallisia viestejä Bobin hommista. Pitkät ajat oli hän kadoksissa. Hänen vaimonsa hoitajattaret, veljensä, äitinsä, sisarensa, joille hän oli ostanut komean talon muutamia kortteleja ylempänä omaa taloaan, eivät tällöin kuulleet hänestä hiiskahdustakaan. Mutta sitten hän palasi taas ja hänen hurja katseensa ja kuihtuneet kasvonsa todistivat pitkällisestä, epätoivoisesta sieluntaistelusta. Hän juopotteli usein nykyään, sitä tapaa hänellä ei ennen ollut. Kymmenen päivää häittensä toisen vuosipäivän edellä oli hän ollut kadoksissa. Vuosipäivän aamuna nähtiin hänet taas pörssissä. Kasvonsa olivat uhmailevat ja silmissä paloi hurja tuli. Markkinat olivat viikko viikolta vilkastuneet ja olivat nyt kiihkeimmillään. Tom Reinhart ja hänen puolueensa "Järjestelmässä" olivat keksineet uuden yleisön nylkemistavan Unionin ja Northern Pacificin osakkeilla. Gong-gongin kumahtaessa otti Bob haltuunsa Union Pacific-osakkeitten myyntipaikan ja puolessa tunnissa oli hänen säälimättömän myymisensä tähden pörssikauhu päässyt valloilleen. Liikkeessämme oli paljon Pacific-osakkeita vaikkakaan emme olleet missään yhteydessä Tom Reinhartin ja hänen salaliittonsa kanssa. Heti kun sain tietää Bobin olevan syynä tähän hävitystyöhön, hyökkäsin pörssiin, tunkeuduin joukon läpi ja pyysin puhua pari sanaa hänen kanssaan. Hän oli alentanut nämät paperit viisikymmentä pistettä osakkeelta, ja kauhu raivosi parhaillaan salissa. Hän katsahti vihaisesti minuun, mutta seurasi sentään perässäni käytävään. Aluksi hän ei tahtonut kuullakaan minun pyyntöäni, mutta sanoi vihdoin: "Jim, en kuolemakseni luopuisi tästä tuumasta. Minä olen päättänyt hävittää kartalta tämän saatanallisen laitoksen, mutta jos tällä vahingoitan toiminimeä, saan nyt tilaisuuden tehdä jotain sinun hyväksesi — sinun, joka olet tehnyt niin paljon hyvää minulle. Siis — koko käännös!" Hän syöksähti Union Pacific-joukkoon annettuaan määräyksiään välittäjille, jotka silmänräpäyksessä hajaantuivat muutamiin muihin myyntipaikkoihin. Tuossa tuokiossa hälveni kauhu, ja useat erilaiset osakkeet kohosivat kahdesta viiteen pisteeseen kerrallaan. Bob osti edelleen Union Pacific-osakkeita ja hänen välittäjänsä suurin määrin toisia osakkeita. Koskaan ei oltu nähty niin äkkinäistä käännettä markkinoissa. Hänen ostokykynsä näytti olevan rajaton. Laskettiin hänen itsensä ja välittäjänsä ostaneen yli puolen miljoonaa osaketta, ennenkuin hän tuli ulos ja yhdessä minun kanssani lähti pörssistä.
Katselin häntä kummastellen. "Bob, minä en ymmärrä sinua", sanoin vihdoin kääntyessämme Broad Streetilta Wallille. "Sinä näyt osaavan loihtia. Kaikki, mihin kosketat, muuttuu kullaksi."